lauantai 26. marraskuuta 2011

Pakko päästä pois

Jo jonkin aikaa mielessäni on viivähtänyt yksi jos toinenkin kotimainen tieteemainen viisu. Suomalaista road-elokuvaa tarkasteleva väitöskirjani on pisteessä, jossa kaikenlaiset aihetta määrittävät kehystykset tyrkyttävät itseään tykö. Musiikissa tie-, matka- ja pakoaiheisia lauluja on riittämiin, vaikkakaan kelvollisia ei ole kuin muutama. Jos päätän kirjata tutkimukseni alkuun jotakin motoksi, tiedän, mistä laulusta sen otan. Ei, kyseinen laulu ei ole "Moottoritie on kuuma".

Eikä se ole tämänkertaisesta klassikostanikaan, vaikka samassa teemassa kuljetaankin. Siis nimenomaan kuljetaan. Tehosekoittimen ”Pakko päästä pois” on turhista jousistaan huolimatta onnistunut, elokuvallinen lähdön ja kulkemisen kuvaus. Se löytyy samannimiseltä ep:ltä ja albumilta Varoittava esimerkki (1998).



Muita irtaantumaan pyrkiviä ralleja voit tavata täältä.

4 kommenttia:

Tuima kirjoitti...

Jaa, minua eivät jouset häirinneet ollenkaan, sopivat matkaan oikein hyvin. Muutenkin pidin kappaleesta, vaikka kieltämättä Oton persoonallinen laulutapa aina herättää pari alkunikotusta. Mutta laulu ja tulkinta kulkevat ja samoin tämä kappale samoin. Matkan teon ja elokuvan tuntua tässä on paljon niin kuin sanoit.

Ari kirjoitti...

Tässä on jotain, tyylikästä, suomi popin syvintä sisältöä.Jotenkin tulee mieleen Neumann

Irwis kirjoitti...

Ai laav ♥ Tänks! =)

lepis kirjoitti...

Joo, tämähän oli oikein mukava. Vieraaksi on niin jäänyt tämä kotimainen musiikki.