lauantai 16. lokakuuta 2010

Nuoruudessa vaikutteille alttiina

Tänään klassikkovalintani ei ole hyvä. Lähtökohdan voisi kuvitella olevan huonoksi, mutta näin ei ole. Tässä tulee selitys. Siirryin lapsuudesta varhaismurrosikään hard rock -orkestereiden avustamana. Rainbow ja Whitesnake olivat aluksi kaksi suurinta. Ritchie Blackmoren klassisen musiikin kanssa flirttailevat kitarasoolot sekä David Coverdalen mikrofonitangon fallinen heiluttelu tekivät tehtävänsä: tämä poika oli sekä ”difficult to cure” että ”rough ’n ready”. Tai no, jos en nyt 13-vuotiaana ihan vielä sentään.

Siskoni oli toista maata, saakelin poppari, jonka kaseteista raikuivat iloluontoiset kosketinsaundit. Eihän sellaista jaksanut kuunnella kukaan, luulin, enkä varsinkaan minä, jonka maailmankatsomuksessa oli idullaan nimitys ”Hevi-Tommi”. (Tällä nimellä minua tosiaan leimasivat jotkut vielä, kun olin viidentoista.) Mutta takaisin vuoteen 1983…

Siskoni yllätti. Tai paremminkin minut pääsi yllättämään hänen kasettisoittimensa toisto. Aloin tottua orkesteriin nimeltä Classix Nouveaux, jota siskoni vaihteli soittimessaan Duran Duranin kanssa. Erityisesti orkesterin kolmeannen, The Secret -albumin laulu ”Manitou” alkoi soida päässäni jotenkin erityisenä. Tänään tietekin ihmettelen, miksi näin oli. Pelkästään Sal Solon kalju tai Jouko Tapanin läsnäolo bändissä eivät minulle riittäneet, vaikka toki jo tuolloin annoin tehdä itseni asiasta tietoiseksi. Ja, nyt kuunneltuna, voin todeta, että kertosakeessä on rajuhkon irtioton tunnelmaa. Ei siinä mitään Coverdalen kepinheiluttelua ole, mutta jotain sentään. Tai päättäkää itse.

Tämän hämmentävän biisin kuuntelin tänään kahdesti enkä tiedä miksi. Ehkä tämä on kasarikannuttelua pahimmillaan, mutta levy on näköjään ollut kirpparilta pakko ostaa. (Vaimo nauroi biisiä enkä moiti häntä. En moiti teitäkään, jos nauratte. Minäkin nauran… nyt.)

Muita, yhtä hauskoja ja kentien ei yhtä hauskoja klassikoita löytyy tästä linkistä.

?fs=1&hl=fi_FI">

6 kommenttia:

Tuima kirjoitti...

Ei ihan naurattanut, mutta hymyilytti kyllä. Oletkohan sinä kuunnellut tätä vakavana ja tiedostavan arvokkaasti nyökytellen? Siis silloin kun sinussa oli idulla hevi-Tommi? Bändin on nimi tuttu, mutta musiikki armollisesti tuntematonta. Jotain sanotaanko vaikka sööttiä tässä biisissä kyllä on.

Kimmeli kirjoitti...

Avartavaa - itse kullekkin :)

panu kirjoitti...

Classic Nouveaux jäi kyllä etäiseksi silloin 80-luvulla. Eikä se lähentynyt yhtään nytkään. Ei voi mitään. Kyllähän tämä aina naurattaa.

Viides rooli kirjoitti...

Muistan nämä futuristit, joihin lukeutuivat myös Japan-bändi ja mitä niitä muita nyt olikaan. Mutta siihen se jääkin. 1980-luvun alussa elin yhä David Bowien pauloissa, ja kenguru kun olin (viittaan tällä tanssityyliini), diggasin ihan hemmetisti Let´s Dance -albumia sekä mustaa musiikkia.

Ari kirjoitti...

Minullekin aivan outo, mutta kuuntelen sujuvasti :)

Tommi kirjoitti...

Tuima, ei tässä kyllä taida olla mitään sööttiä. Kunhan tulin paljastaneeksi.

Kimmeli, avartavaa tämä saattoi olla minulle silloin joskus. Jos joku avartuu tästä nyt, niin sopii.

Panu, hahahahahahaha. Naurakaamme siis.

Viides rooli, Bowiesta ja tästä hutusta ei kannattaisikaan puhua samana päivänä.

Ari, kaikkea voi kuunnella sujuvasti. Tosin "sujuvasti" on melko suhteellinen adverbi.