sunnuntai 24. lokakuuta 2010

kuopan reunalla

Ajattelin vielä hieman jatkaa vierailuja 90-luvun alkupuolelle, jolloin olin nuori ja ruutupaitainen. Alice in Chains oli yhtye, jonka levyn ostin sattumalta eräästä pariisilaisesta levykaupasta. Tämä kauppa oli lopettamassa toimintaansa ja siksi sieltä sai tyhjätaskuisen opiskelijan näkökulmastakin halvalla levyjä. Jostakin sattuman oikusta valitsin sieltä kaksi CD:tä joita molempia kuuntelin myöhemmin paljon. Alicen levyssä viehätti raskassoutuinen hidas poljento ja tunnelma. Layne Stayle:n ja Jerry Cantrellin Laulu muistuttaa enemmän suomalaista virrenveisuuta, kuin ripeää rock-laulantaa. Laulujen aiheet ovat toki aika synkkiä, mutta jostakin syystä se on ollut minusta aina lohdullista kuunneltavaa. Ikään kuin nämä laulut olisivat muistumia pohjalla olosta, kun sieltä on päässyt kipuamaan ylös ja voi jo hymyilläkin kipeille hetkille. Kuopan reunalla voi olla mukava heilutella jalkojaan, kun tietää missä pohja on.

Ikäväkseni on kerrottava, että yhtyeen laulaja Layne Stayle menehtyi 2002 työperäiseen tautiin, heroiinin yliannostukseen.

Muita pohjalta ponnistavia klassikoita häämöttää täällä.




10 kommenttia:

Tuima kirjoitti...

Aluksi ajattelin ettei tämä miellytä alkuunkann, mutta jotain vakuutavaa tai jämäkän taivuttelevaa kappaleessa oli. Kitaravyörytys tehosi eniten.

Tommi kirjoitti...

Down in a hole and I don't know if I can be saved...

Tämä iski minuunkin aikoinaan aika tavalla. Henkilökohtaisen tuomiopäivän sävärit [!] ovat komeasti läsnä. Tässä on kyllä jotain pelottavaakin.

Halo Efekti kirjoitti...

Komeasti ja surumielisesti soi. Ehkä liiankin, kitarointi miellyttää, lauluääni okei, mutta ei sitä mitä alkaisin etsiä lisää sunnuntaipäivääni. Ihmemaan Liisako on laitettu rautoihin?

SusuPetal kirjoitti...

En ole juurikaan kuunnellut bändiä, valitettavasti. Ääni on ihanan karhea, luulenpa, että tämä kolahti minuun.

Nuo työperäiset taudit ovat varsinainen riesa.

Ari kirjoitti...

Liian raskassoutuista näin mukavaan sunnuntaiaamuun, tällä kertaa.

Viides rooli kirjoitti...

Pidin tuosta sanoin piirtämästäsi kuvasta: kuopan reunalla jalkojaan heiluttelevasta ihmisestä. Ehkä se sai minut kuuntelemaan valitsemasi biisiä tarkemmin kuin olisin muuten ehkä tehnyt.

Laulajien yhteissoundi puree, samoin kitaroiden korkeuksiin pyrkivä juoksu, joka biisin alkutahdeilla on maltillinen, mutta rävähtää nopeasti teräväksi. Tässä on komeuden kumua ja tiettyä sisulla vastahankaan soutamista. Kuuntelin biisin kahdesti ja tulen varmasti myöhemmin kuuntelemaan vielä uudelleen. Sisältää selvästi koukutuksen elementtejä.

Samaa mieltä kuin SusuPetal: prkl, että lahjakkaat muusikot sortuvat yksi toisensa perään huumeisiin. Luulisi porukan jo oppineen edeltäjistään.

Kari kirjoitti...

Istuu minun makuuni. Mahtava äänimassa ja kitara soi kauniisti.

timbut kirjoitti...

Taas meille tuntematonta. Jotenkin joo, sitten taas ei. Noh, onhan Alice joutunut kiipeliin, tai siis vaikka minne. Hurjat lyriikat. Tää oli mustempi (sysimusta) versio Yläviidenneksen tämän sunnuntain soitoissa.
P.S. Kommentin sanavahvistus vaatii 'epolaa' hyvä ettei sentään ebolaa?

timbut kirjoitti...

Tultiin uudestaan kunteleen. Jos sittenkin joo, mutta sanoitus kyl' vetää kuopan pohjalle.

lepis kirjoitti...

Eikös nämä ole tehneet ihan hyvääkin musiikkia itkuvirsien sijasta.