lauantai 28. elokuuta 2010

Neonvalojen tyhjyydestä

Ranskalaisen situationistifilosofi Guy Debordin Spektaakkelin yhteiskunnan (1967, suom. 2005) mukaan kaikki kokemuksemme ovat kuvavälitteisiä. Emme koe mitään suoraan, vaan aina jonkun meidät kommunikaatiokumppanistamme erottavan ulkopuolisen, kuten median, välittämänä. Niin teemme siis myös blogia kirjoittaessamme ja lukiessamme. Debordin mukaan maailmassa olemistamme ohjaa kuvien välittämä yhteiskuntasuhde, jossa myös me olemme kuvia (lue: esineitä) siinä missä mitkä tahansa kuvat. Spektaakkelin yhteiskunnassa me vieraannumme kuin Marxin teesien työläiset. Meillä ei ole enää muuta todellista kuin spektaakkelia yllä pitävä kuluttaminen. Luokkia ei ole: olemme kaikki kuluttajia, jotka kulutamme meille syötettyjä tarpeita, jotka eivät ole todellisia.

This wonderful world of purchase power.


Edellä lyhyesti ja perin karkeasti referoidun ajatuksen hienoimpia musiikillisia sovelluksia on Manic Street Preachersin “Motorcycle Emptiness”. Se löytyy yhtyeen esikoisalbumista Generation Terrorists (1992), joka, niin kuin nimikin voisi ehdottaa, on joukko kertomuksia siitä, miten meidät pannaan elämään siinä kulutusyhteiskunnan pakottavassa kierrossa, jossa ihmiset voivat epäonnistua, mutta tuotteet eivät. Spektaakkelia vastaan kapinoiva laulu kertoo siitä, mikä on kurjaa ja kauheata, mutta yhtä aikaa jollain maagisella tavalla ihanaa. Siis jos tyhjyys voi olla ihanaa. Sanoituksen ja sävellyksen karuutta ja kauneutta naittava ristiriita on toki kaunis, niin kaunis, että se on kuin spektaakkelin yhteiskunnan kiiltävä, vapautta lupaama kuva, joka tietää itsekin olevansa vale. Ja Manicsit tietävät. Sen verran on levyihin tullut kitkeriä ja kriittisiä sloganeja kirjoitettua. Kuin vakuudeksi siteeraan lopuksi vielä Generation Terrosits -albumin päätössanoja (laulussa ”Condemned to Rock n’ Roll"):

Sterile like a line of piss, motherfucker
Review with avant garde lips, motherfucker


There’s nothing I wanna see
There’s nowhere I wanna go.

Manicsien suhteesta spektaakkelin yhteiskunnan tylyyn näkemykseen olisi paljon muutakin maininnan arvoista: viittauksia, kirjallisuutta, lauluja, mutta ehkä kuitenkin kerron vain sen, että muut kriittiset mutta kauniit äänenpainot löytyvät täältä.

13 kommenttia:

Halo Efekti kirjoitti...

Maanisen tien saarnamiesten tuotannosta suosikkini on If You Tolerate This Your Children Will Be Next

Ari kirjoitti...

En ole paljon kuunnellut Maniachia, mutta tämä oli hyvä!

panu kirjoitti...

Komea tyhjän tien kuva (spektaakkelia tai ei).

Vaiheinen kirjoitti...

Debordin näkemyksessä on jotain kovin ajankohtaista, vaikka kenties tuo suhde yhteiskuntaan onkin monimutkaisempi.

Jos tuota spektaakkelin kritiikkiä hieman pähkäilee, niin huomaa, että tyhjyys on miellyttävää ja tasapainoista. Toisin kuin se, mikä on syötettyjen tarpeiden kuluttamista.

Voisiko jopa ajatella niinkin, että tuotteet tosiasiassa aina epäonnistuvat ja ihmiset niitä seuratessaan tekevät saman. Olennaista silloin on kritiikki sitä tarpeiden tuottamisen ja kuluttamisen kulttuuria vastaan.

Noh. Kyökkifilosofointi sikseen ja todettakoon, että pidin biisistä lujaa, vaikka yleensä äijät saisivat laulella rockbiisit kuin äijät :-)

Yaelian kirjoitti...

Mielenkiintoinen tuo Debordin teoria...
En pysty tätä kappaletta kuuntelemaan täälläpäin (harvoin tällaista tapahtuu),mutta harvemmin olen Preachereitä kuunnellut.Pitää katsoa
jos toista kautta pystyisi tämän kuuntelemaan..

uuvana kirjoitti...

Mielenkiintoinen tuo teoria tosiaan.
"olemistamme ohjaa kuvien välittämä yhteiskuntasuhde, jossa myös me olemme kuvia (lue: esineitä) siinä missä mitkä tahansa kuvat."
Tämä tuntuu minusta jotenkin aivan loogiselta ja todelta. Mutta haluaisin ajatella noin ilman että se pitää liittää juuri kuluttamiseen. Ajattelisin että olemme toki kaikki kuvia koska rakennamme koko maailmamme alusta asti niin, pala palalta. Maailma on esineitä, se koostuu esineistä. Niin kauan kun lapsena luulemme että olemme itse luoneet maailman (eli niin kauan kuin luulemme että maailma tottelee meitä, ts. kiukuttelu kannattaa koska saamme tahtomme läpi jne. jne.), olemme luojia esineiden maailman yläpuolella. Kun taas vähitellen tajuamme että tahtomme ei aina ehkä aina tule menemäänkään läpi, muutumme itsekin esineiksi tuohon samaan maailmaan.
Tämä nyt näin ihan fiilispohjalta äkkinäisenä amatöörifilosofointina.

MSP oli minulle harvoja hyviä 90-luvun brittibändejä. Kaikesta 90-luvun britpopista Oasikseineen yms. en ole koskaan tykännyt yhtään. En ole enää viime aikoina seurannut, mutta tekivätkös he jonkun uuden levynkin tässä mennävuonna tms.?

Tommi kirjoitti...

Halo Efekti, If You Tolerate jne. on Manicsin eräänlainen comeback, jota edeltävä vaihe kannattaa koluta, jos niin ei ole tehnyt tai on vain huonossa muistissa.


Ari, tämä on hyvä. Sanontakin on ihan jotain muuta kuin totunnainen naisen vonkaus tms.

Panu, spektaakkelia, ehdottomasti ja valitettavasti. Se on suljettu piiri, josta emme ulos pääse.

Vaiheinen, todella ajankohtaista, ja vieläpä ajankohtaisempaa kuin 60-luvun lopussa. Ja kyllä, tuotteet epäonnistuvat ja niiden kuluttamisen massoittamat ihmiset. Juuri tuota massoittumista vastaan on iskettävä kiilaa, kuten sanoit. Ja vielä, ehkä rokkia saa laulella hempeämminkin, jos maailmassa olemisen ehtojen kritisointi sitä vaatii...

Yaelian, todella kiinnostava on.

uuvana, kaikki me olemme filosofeina amatöörejä. Lähestymisesi, jota saattaisi sanoa psykologis-filosofiseksi, voisi olla yksi tekijä kehityksessä, jossa muutumme alistetuksi, vieraantuneeksi massaksi. Ja sitten musiikkiin... kyllä, ovathan Manicsit levyjäkin tehneet :)

Tuima kirjoitti...

Kappaleesta pidin kovasti, kiitos.

Sen sijaan Debordin ajatus (joka lienee kärjistetty?) "kaikki kokemuksemme ovat kuvavälitteisiä. Emme koe mitään suoraan, vaan aina jonkun meidät kommunikaatiokumppanistamme erottavan ulkopuolisen, kuten median, välittämänä." Ei saa minulta täyttä kannatusta. Ehkä hän puhuu julkisesta kokemisesta, yhteiskunnasta tai mistä lienee, mutta jos hän liittää siihen myös ihmisen yksityisen kokemuksen, voisin kärjistetysti sanoa, että siinä puhuu mies joka ei ole synnyttänyt. Esimerkiksi synnytyskokemus on niin yksityinen, eetä sen ensimmäinen, "aito" kokeminen lienee kuvista ja medioista vapaa. Tosin myöhemmin, synnytysKERTOMUSTEN myötä, tarinaa ja sen kautta jälkikäteistä kokemista saattaa muokata median välittämä "normi"kokeminen. Sori, meni sivuun aiheesta.

Tommi kirjoitti...

Tuima, tämä on paljon monimutkaisempi juttu kuin parin rivin tekstini antaa ymmärtää.

Yksityisiä kokemuksia meillä voi olla, vaikka nekin ovat kuvavälitteisiä sikäli, että meillä on esimerkiksi synnyttämisestä olemassa malleja, jotka kokemukseen vaikuttavat jossain vaiheessa. Esimerkiksi synnytysvalmennuksessa katsellaan videoita.

Spektaakkelin yhteiskunnassa kyse on kuitenkin ennen kaikkea siitä, että näiden kuvien keinoin ihmiset erotetaan toisistaan. Esimerkiksi elokuvaa yhdessä katsottaessa "yhteisyys" on kuvan välittämää. Kuva siis tulee vaikkapa rakastavaisten katsojien väliin.

Äärimmäinen ajatus erossa on se, että enää ei ole mahdollista kokea mitään "todellista", suoraa yhteisyyttä, jonka valitsisimme itse.

Debordin ajatukset ovat kiinnostavia ennen muuta siksi, että ne tuntuvat pätevän edelleen, mutta myös siksi, että niiden kanssa on kiva väitellä.

Ja biisikin oli hyvä?

Tuima kirjoitti...

Biisihän oli hyvä, se lukee ihan ekalla rivillä :). Ja kyllä, olin hämmästynyt että pidin, ennakko-odotukseni oli aivan muuta.

Debordin kohdalla mietin kirjan julkaisuaikaa, sen jälkeenhän kuvatulva ja medioiden moninaistuminen on vain laajentunut. Mielenkiintoinen ajattelija, mutta vaatisi tarkempaa perehtymistä ennen kuin voisi sanoa mitään enempää (jos edes sittenkään).

Minä muuten en ole koskaan käynyt synnytysvalmennuksessa enkä ole opetusvideoita synnytyksestä sitten kouluaikojen nähnyt. Voin myöntää, että niiden näkemättömyys ennen synnytystä oli vain etu. Tai mistäs sen tietäisin, en voi verrata. Mutta totta on, että synnytyksen kokeminen (en siis puhu synnytyskokemuksesta) on nykyisin asia, johon ladataan paljon odotuksia siitä millainen sen pitäisi olla, jolloin oma kokemus (myös isän kokemus) voi yllättää, jos se ei olekaan eri medioiden ja muiden kertomien juttujen vertainen "normi"asia. Eli pitäisi olla joko aivan kamalaa tai superihanaa, siihen väliin ei nähtävästi sijoitu mitään, vaikka suurin osa kokemuksista sijoittuu juuri siihen. Mutta mitä hittoa minä olen musiikkiblogissa kirjoittamassa synnytyksestä, kun kirjoituksen ja musiikin aiheet ovat ihan muut? (Anteeksi ja ei, en ole raskaana.)

Tommi kirjoitti...

Ups, luinpa kehnosti kommenttisi. Mukavaa, että biisi upposi oletuksista huolimatta.

Kehystin klassikkoni niin, että kaikki keskustelu on sallittua, vaikka minäkään en ole, siis raskaana.

Tuima kirjoitti...

Jos olisit, olisin vakavasti hämmästynyt.

Tommi kirjoitti...

Joo, olen vain raskas.