Ryhdyn henkilökohtaiseen klassikkoon: tässä talossa tai ainakin minun korvissani Mark Oliver Everettin Kaliforniassa vuonna 1995 pystyttämällä Eelsillä on erityinen asema. Ensimmäisen kerran kuulin Eelsiä Hollannissa Pinkpop-festivaalissa vuonna 1997. Tuolloin mitään kummempaa merkkiä mieleeni ei jäänyt, mutta bändin esikoinen, Beautiful Freak (1996), tuli kuunneltua. Tutustumiseni Mr. E:n tekosiin on ollut takaperoista. Vasta omaelämäkerrallisuudesta voimansa repivä tupla-albumi Blinking Lights & Other Revelations (2005) iski läpi. Teemallinen kokonaisuus on ällistyttävä, puhutteleva ja hiljentävä, vaikka siinä mittavuutensa takia on myös joutokäyntiä. Siinä on useita kohokohtia, mutta kuten asiaan kuuluu, huippu on lopussa: ”Things the Grand Children Should Know” osoittaa, että yksinkertainen akustinen kitara on kaunista. Samoin kaunista on rehellinen herkkyys ja steel-kitara. Ja ja ja. Olen sanoituksen osuvuuden takia itkenyt laulua kuunnellessani useammin kuin kerran. Tunnelmallinen video kertoo Everettistä ja laulun tärkeydestä oleellisen. Sen lisäksi Mr. E:lle taitaa maistua myös sikari, sellainen vähän paksumpi.
Muita tämän sunnuntain klassikoita löydät täältä.
Muita tämän sunnuntain klassikoita löydät täältä.
12 kommenttia:
Hieno ja itse asiassa varsin yksinkertainen biisi. Toimii ja koskettaa omalla tavallaan.
Mukavaa kuunneltavaa sunnuntaiaamulle.
Hieno biisi vaikka ei olisikaan noin henkilökohtaista sidettä siihen.
Kyllä toimii simppeli meininki kun on sanottavaa. Ihan uusi tuttavuus, ja mielelläni kuuntelin.
Koskettavaa. Hyvä laulu
Komeaa arkipäivän kuvausta! Aihe, johon harvemmin näin hyvin paneudutaan. Mukavaa kuunneltavaa hieman surullisesta nootista huolimatta.
Uusi tuttavuus minulle.
Sanat iskivät lujasti. Itkettää.
Kiitos esittelystä, tuntematon kun oli meikäläiselle.
Mutta soi sitäkin kauniimmin.
Ehdottoman hieno. Kiitos.
Kiva kirjoitus. Mulla kovia kokeneen Eelsin kuuntelu on jäänyt lähinnä tähän klassikkoon:
http://www.youtube.com/watch?v=V2yy141q8HQ
Vaiheinen, yksinkertaisuus on ydin.
Kari, hyvää sunnuntaita.
Panu, pakko sun on myöntää.
Hirlii, kuuntele lisää.
Tomi, onneksi lauluilla on kyky koskettaa.
Lepis, arkipäiväisyys on Eelsin määrittämisessä hyvä sana. Hän kuvaa usein joko banaaleja ja/tai yksityiskohtaisia tavallisia asioita - ja useimmiten naiivin lempeästi, vaikka laulun teema olisi kuinka rankka.
Susu, älä itka mun, eiku E:n vuoksi. (Vaikka mäkin on niin tehnyt.)
Taru, jatka kuuntelua Blinking Lightsista, niin huomaat kaverin monipuolisuuden. Yksinkertaisestikin voi olla monipuolinen, siis.
Tuima, ehdottomasti.
Mika, "life is hard, so am I". Mainio biisi tuokin. Uusin levy "End Times" on vasta tilauksessa. Soundin arvostelussa 5 starbaa, mikä ei ko. lehdessä tapahdu ihan joka numerossa.
Hello, hello, hello!
Timbuktulaiset raahautuu hieman hitaasti jäljestäen...
"I got a dog
I take him for a walk
And all the people like to say hello
I'm used to staring down at the sidewalk cracks
I'm learning how to say hello
Without too much trouble.."
Musta koiruko? Uusi tuttavuus, kiehtova kaikinpuolin, sanoitus, musa. Kiitos1
Lähetä kommentti