Tämä vuosituhat alkoi Nine Inch Nailin tahdissa. Fragilen (1999) popularisoima teollisuusrock pyöri soittimessani tuon tuosta. Trent Reznor tuntui osuneen keskelle korvakäytävääni. Mutta tuo tuplalevy ilmestyi vuotta liian aikaisin ollakseen 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen top-listallani.
Vuosikymmenen musiikillisista trendeistä olisi paljon varsinkin negatiivista huomautettavaa, mutta jätän musiikin ja median kytköksen tuottaman pinnallisuuden ja radioiden soittolistojen yksipuolisuuden pääosin sikseen. Omakohtainen listani rakentuu yleishumaanien periaatteiden mukaisesti. Siksi mukaan nostamieni laulujen perustelut voisivat kenties olla kenen tahansa esittämiä tai ainakin hyväksymiä. Silti lista on minun ja siksi minä myös vastaan sen puutteista ja heikkouksista.
Vuosituhannen alkua voisi kuvata sanalla ’kiihdytys’, sillä erilaiset teknologiavälitteiseen olemiseen liittyvät seikat ovat nopeuttaneet – siis kiihdyttäneet – maailman paikaksi, jossa pinta on niin kova, että sitä on alettu luulemaan ainoaksi olemassa olevaksi asiaksi. Miksi yrittää ajatella itse, kun merkitykset voi ottaa annettuina? Tämä ajatuskulku, joka ei siis ole kulkua ensinkään, on tehnyt olemisesta rakkaudetonta ja kiihdyttänyt itsepäisyyden uusiin mittoihin. Tunteiden amputointia vastustavana Pearl Jamin ”Love Boat Captain” on listani viestinviejä, kivijalka, josta sitä seuraavat laulutkin nousevat. Ykkösvalinta oli helppo.
Koko vuosikymmentä on varjostanut ja häirinnyt terrorismi, katsoopa sitä suunnasta eli toisesta. Syyskuun 11. päivän seurauksista on kirjoitettu monta laulua. Niistä harva kuitenkaan on onnistunut puhuttelemaan samoin kuin The Nightwatchmanin (Tom Morello) ”Battle Hymns”. Luulin tuovani tähän Audioslaven, mutta Morellon myötä sekin on läsnä. Morellon yllätävä esikoissoololevyn mies ja kitara -vetoinen meininki on myös todiste siitä tendenssistä, josta Panu mainitsi omassa listakirjoituksessaan. Olen tainnut koko 2000-luvun alun olla vähitellen vajoamassa tähän suuntaan. Vanhenemisenko syy? En tiedä.
System of A Downin vuonna 2005 aikana ilmestynyt levypari Mezmerize ja Hypnotize lähestyy Morellon käsittelemää aihetta toista raidetta pitkin. "B.Y.O.B." (bring your own booze) tarjoaa hikiset bileet aavikolla, johon on pakko mennä, vaikka ei haluaisi. Näistä bileistä eivät kaikki selviä hengissä. Black Sabbathin ”War Pigs” (1970) kummittelee taustalla. "B.Y.O.B." on sen suora perillinen ja sanoman lainaaja, ällistyttävä, raskas rockteos, jonka taitavat temponvaihtelut vetoavat korvaani.
Suomalaisista mukaan mahtuu CMX:n konseptialbumi Talvikuningas (2007), joka on oikeastaan yksi 12-osainen laulu. Se pitäisi valita tähän kokonaan, mutta kuulijaystävällisesti valitsen vain sen yli kahdeksanminuuttisen finaalin, jonka olemassa olemisen mysteeriä kartoittavissa kysymyksissä on tehoa, jollaista suomalaisessa rockissa ei ole ollut koskaan aikaisemmin. Tämä vastustaa pintaa jokaisella nuotillaan. Talvikuningas on scifimaailma, mutta myös etäännytetty kuva tästä ajasta. Se on spektaakkeli ja sota ja sodan spektaakkeli, jossa yksilö on ammottavien kysymysten edessä. CMX:ltä olisin voinut valita mukaan myös pahuuden olemusta ja toimintaa eri näkökulmista tarkastelevan Aionin (2003). Molemmat ovat parasta, mitä meikäläisessä rockissa 2000-luvun alkupuolella tapahtui. Mutta Talvikuningas tulee vielä vuosien kuluttua osoittautumaan ylittämättömäksi teokseksi. Sanokaa minun sanoneen.
Viimeiseksi nostan listalle Neil Youngin tavallisuutta ylistävän möhkäleen ”Ordinary People”. Sen 18-minuuttinen, sisäistynyt vyörytys on hämmästyttävä kokemus. "Love Boat Captainista" on päädytty tavallisiin ihmisiin, arjen ylevyyteen, jota meistä jokainen saa toivottavasti kokea jatkossakin. Siihen lienee pääasiassa vain yksi tie. Hyvää tätä vuotta.
1. Pearl Jam: Love Boat Captain (Riot Act, 2002)
2. The Nightwatchman: Battle Hymns (One Man Revolution, 2007)
3. System of A Down: B.Y.O.B. (Mezmerize, 2005, ks. myös Hypnotize, 2005)
4. CMX: Kaikkivaltiaan peili (Talvikuningas, 2007)
5. Neil Young: Ordinary People (Chrome Dreams II, 2007)
Spotify tarjoaa laulut kuultavaksi tästä.
Vuosikymmenen musiikillisista trendeistä olisi paljon varsinkin negatiivista huomautettavaa, mutta jätän musiikin ja median kytköksen tuottaman pinnallisuuden ja radioiden soittolistojen yksipuolisuuden pääosin sikseen. Omakohtainen listani rakentuu yleishumaanien periaatteiden mukaisesti. Siksi mukaan nostamieni laulujen perustelut voisivat kenties olla kenen tahansa esittämiä tai ainakin hyväksymiä. Silti lista on minun ja siksi minä myös vastaan sen puutteista ja heikkouksista.
Vuosituhannen alkua voisi kuvata sanalla ’kiihdytys’, sillä erilaiset teknologiavälitteiseen olemiseen liittyvät seikat ovat nopeuttaneet – siis kiihdyttäneet – maailman paikaksi, jossa pinta on niin kova, että sitä on alettu luulemaan ainoaksi olemassa olevaksi asiaksi. Miksi yrittää ajatella itse, kun merkitykset voi ottaa annettuina? Tämä ajatuskulku, joka ei siis ole kulkua ensinkään, on tehnyt olemisesta rakkaudetonta ja kiihdyttänyt itsepäisyyden uusiin mittoihin. Tunteiden amputointia vastustavana Pearl Jamin ”Love Boat Captain” on listani viestinviejä, kivijalka, josta sitä seuraavat laulutkin nousevat. Ykkösvalinta oli helppo.
Koko vuosikymmentä on varjostanut ja häirinnyt terrorismi, katsoopa sitä suunnasta eli toisesta. Syyskuun 11. päivän seurauksista on kirjoitettu monta laulua. Niistä harva kuitenkaan on onnistunut puhuttelemaan samoin kuin The Nightwatchmanin (Tom Morello) ”Battle Hymns”. Luulin tuovani tähän Audioslaven, mutta Morellon myötä sekin on läsnä. Morellon yllätävä esikoissoololevyn mies ja kitara -vetoinen meininki on myös todiste siitä tendenssistä, josta Panu mainitsi omassa listakirjoituksessaan. Olen tainnut koko 2000-luvun alun olla vähitellen vajoamassa tähän suuntaan. Vanhenemisenko syy? En tiedä.
System of A Downin vuonna 2005 aikana ilmestynyt levypari Mezmerize ja Hypnotize lähestyy Morellon käsittelemää aihetta toista raidetta pitkin. "B.Y.O.B." (bring your own booze) tarjoaa hikiset bileet aavikolla, johon on pakko mennä, vaikka ei haluaisi. Näistä bileistä eivät kaikki selviä hengissä. Black Sabbathin ”War Pigs” (1970) kummittelee taustalla. "B.Y.O.B." on sen suora perillinen ja sanoman lainaaja, ällistyttävä, raskas rockteos, jonka taitavat temponvaihtelut vetoavat korvaani.
Suomalaisista mukaan mahtuu CMX:n konseptialbumi Talvikuningas (2007), joka on oikeastaan yksi 12-osainen laulu. Se pitäisi valita tähän kokonaan, mutta kuulijaystävällisesti valitsen vain sen yli kahdeksanminuuttisen finaalin, jonka olemassa olemisen mysteeriä kartoittavissa kysymyksissä on tehoa, jollaista suomalaisessa rockissa ei ole ollut koskaan aikaisemmin. Tämä vastustaa pintaa jokaisella nuotillaan. Talvikuningas on scifimaailma, mutta myös etäännytetty kuva tästä ajasta. Se on spektaakkeli ja sota ja sodan spektaakkeli, jossa yksilö on ammottavien kysymysten edessä. CMX:ltä olisin voinut valita mukaan myös pahuuden olemusta ja toimintaa eri näkökulmista tarkastelevan Aionin (2003). Molemmat ovat parasta, mitä meikäläisessä rockissa 2000-luvun alkupuolella tapahtui. Mutta Talvikuningas tulee vielä vuosien kuluttua osoittautumaan ylittämättömäksi teokseksi. Sanokaa minun sanoneen.
Viimeiseksi nostan listalle Neil Youngin tavallisuutta ylistävän möhkäleen ”Ordinary People”. Sen 18-minuuttinen, sisäistynyt vyörytys on hämmästyttävä kokemus. "Love Boat Captainista" on päädytty tavallisiin ihmisiin, arjen ylevyyteen, jota meistä jokainen saa toivottavasti kokea jatkossakin. Siihen lienee pääasiassa vain yksi tie. Hyvää tätä vuotta.
1. Pearl Jam: Love Boat Captain (Riot Act, 2002)
2. The Nightwatchman: Battle Hymns (One Man Revolution, 2007)
3. System of A Down: B.Y.O.B. (Mezmerize, 2005, ks. myös Hypnotize, 2005)
4. CMX: Kaikkivaltiaan peili (Talvikuningas, 2007)
5. Neil Young: Ordinary People (Chrome Dreams II, 2007)
Spotify tarjoaa laulut kuultavaksi tästä.
3 kommenttia:
Näistä miellytti eniten Neil Young. Ihmettelen miten A.W.Yrjänä on kyennyt säveltämään tuon tekstin, jonka ei tekstiä lukiessa luulisi musiikiksi kääntyvän. Ihme heppu.
Komea vastaus hyvä virkaveli! Love Boat Captain on syntyhistorialtaan sopivan dramaattinen biisi kuvaamaan viime vuosikymmentä.
Tuima, Youngin taito tehdä pitkiä biidejä on ihmeellinen. 18 minuuttia ei tunnu lähimainkaan pitkältä.
Ja Yrjänä on myös taitava sanoittaja, joka pyrkii pakoon pintaan, mutta kuitenkin sanoaa asiat suoraan. Progressiivinen muoto tarjoaa mahdollisuuden mitä kummallisempiin sanoituksiin. Mutta on Kaikkivaltiaan peili hiton komea, kun sen lyriikat purkaa merkityksiksi.
Lähetä kommentti