Vuoden 2009 parhaat viisi

Viime vuoden parhaat albumit? Miten niitä määrittelisi? Ensimmäinen vaikeus on se, että ostin viime vuonna julkaistuja levyjä kovin niukasti. Tuli niitä ainakin viisi ostettua, jotta listankin saisi tekaistua. Sen sijaan taivuin jälleen kerran vanhemman materiaalin suuntaan. Miksi vaihtaa vanhat helmet uusiin, kun helmiä ketjussa pitävä nauha on vielä ehjä? Siis mistä topvitonen? Eniten nautintoa tuottaneet pääsevät listalle. Eikö se ole ainoa oikea peruste?

Aloitetaanpas. Neil Young oli jälleen tuottelias: kolme julkaisua vuoden 2009 aikana. Yhtään enempää ei voi vaatia, vaikka yksi niistä (Dreamin’ Man Live ’92) olikin vanha konserttitallenne. Vuoden paras, tärkein ja arvokkain kokonaisuus on ehdottomasti Niilon kauan odotettu Archives Vol. 1 1968-1973, 8 cd:n mahtipaketti. Mutta nyt rajaan ylisuuret läjät ja konserttitallenteet ulkopuolelle. Niilo ei siis ole listalla, koska Fork in the Road oli ilmiselvä välityö, jonkinlainen valinnanpaikka, kuten levyn nimi ilmoittaa. Mutta ei siis Nipaa, vaikka huomaattekin, että olisin hänet tälle(kin) listalle halunnut.

Mutta nyt vihdoin aloitamme matkan. Kulkekaamme takaperoisesti viitosesta ykköseen. Jokaisen levyn kodalle olen valinnut laulun, josta jo ensi kuulemalla voi sanoa, että klassikkous odottaa. Tämä ei kuitenkaan koske numeroa viisi. Perustelujani lukiessasi voit kuunnella laulut Spotifysta, johon pääset tästä. Koska Spotify ei tarjoa Street Sweeper Social Clubia, vedän sen listaan videona.

5. Jónsi & Alex: Riceboy Sleeps / Daníell in The Sea

Sigur Rosin laulaja ja kitaristi Jónsi Birgissonin ja Alex Somersin ambient-projekti, joka alkoi jo vuonna 2006, kun kaverukset julkaisivat Riceboy Sleeps -nimisen taidekirjansa. Albumi on saumaton kokonaisuus kaunista, kuulasta ja raikasta huminaa, joka muistuttaa Sigur Rosin teoksia. Riceboy Sleeps on kuitenkin monta astetta oudompaa, sillä levy ei tarjoaa ainoatakaan kertosäkeeksi luokiteltavaa ja tunnistettavia melodioitakin ehkä kaksi. Salakavalasti sävellykset kuitenkin kehittyvät ylempiin sfääreihin niin, että yhtäkkiä tajuaa ihmettelevänsä kuulemansa aiheuttamia näkymiä

4. Billy Talent: III / Saint Veronika

Billy Talentia kuuntelin loppuvuonna paljon ja helmikuun alussa vaellan muiden teinien kanssa katsomaan tätä rypistyksen ihmettä Helsingin jäähalliin. Billy Talentissa kiehtoo punkin uuden sukupolven rosoisuus, joka esimerkiksi Green Daysta tuntuu jo hävinneen. Bändin kolmas tuleminen ei yllä toisen levyn tasolle, mutta on silti hämmentävän koukuttavaa. Ehkä en olekaan vielä astunut portin toiselle puolelle. On siis syytä juhlia.

3. Street Sweeper Social Club: Street Sweeper Social Club / 100 Little Curses

Tom Morellon ja Bootsy Rileyn uhmakas raprock on minulle osoitus kitaravelho Tom Morellon monipuolisuudesta sekä siitä, että julistusta tarvitaan. Katujen siivoaminenkin sujuu tämän tahdissa niin sutjakkaasti, että sen jälkeen on aikaa vaikka osoittaa mieltä. Mitä vastaanko? Mitä luulisit? Meininki ei voisi olla tiukempi, tylympi, kovempi.



2. Bruce Springsteen & The E Street Band: Working on a Dream / Outlaw Pete

Pomon kyky tarjota hienoja, koskettavia ja tunnelmallisia lauluja vuodesta toiseen on ällistyttävää. Ok, olen samaa mieltä siitä, että Obamalle väsätty albumin nimibiisi on latteata hyrinää. Kaikki muu albumilla onkin sitten toista maata. (Albumin nimi voisi olla joku muu ja ”Working on a Dream” olisi kannattanut julkaista vain sinkkuna. Mutta tietysti silloin olisi hävitetty yhdenlainen markkina-arvo.) Outlaw Pete on Huuliharppukostaja-efekteineen niin komea eeppinen laulu, että levy olisi kenties päässyt tälle listalle, vaikka kaikki muu sillä olisi sontaa.

1. Pearl Jam: Backspacer / Breathe

Pearl Jamin Backspacer on niin kompakti 37-minuuttinen kokonaisuus, että backspacer-nappulan käyttö olisi sulaa hulluutta. Mitä enemmän levyä kuuntelen, sitä paremmaksi, tärkeämmäksi ja koskettavammaksi se muuttuu. Lyhyeksi kokonaisuudeksi se on kummallisen monipuolinen. Suoraviivaisten rockveisujen välissä Eddie Vedder osoittaa kahdesti olevansa rauhallisessa, akustisessa tunnelmoinnissa mestarillinen. (Tämän toki jo tiesin.) Olisin voinut valita tähän levyltä minkä laulun tahansa, mutta valinta on ”Breathe”. Se on yksi kauneimmista rakkauslauluista ikinä. On kertakaikkiaan upeata tietää, että vihdoin ensi juhannuksena saan kokea Pearl Jamin livenä. Minua on kuultu.