Berliinin muurin murtumisesta, hajottamisesta, kaatamisesta, katoamisesta on kaksikymmentä vuotta. Vaikka tapahtumaa ei muistaisi, tiedolta ei ole voinut välttyä. Televisio on jälleen toiminut muistiproteesina, joka kertoo, mikä on muistamisen arvioista - tai paremminkin sen, mikä yhdenlaisen historiankirjoituksen mukaan pitäisi muistaa.
Tapahtumaan liittyvää viiden laulun listausta miettiessäni olen sivuuttanut Pink Floydin. The Wall olisi tietenkin kokonaisuutena odotuksenmukainen valinta, mutta siksi myös tylsä. Asioihin on aina monta vaihtoehtoista näkökulmaa. Minä olen nyt valinnut levyhyllystäni niitä viisi.
Rockin' in the free worldin kaikuessa itäiseltä puolelta tilannetta tarkkaileva toteaa: I'm gonna break my rusty cage and run. Samassa hän miettii, ajattelenkohan noin vielä vuosikymmenten kuluttua, kun olen saanut harhailla markkinatalouden kultaisilla kaduilla. Mutta olipa miten hyvänsä, niin koska valloittamisen vauhtiin on päästy, kokemisen ja näkemisen nälkä kasvaa: First we take Manhattan and then we take Berlin. Koska kaikki tuntuu olevan mahdollista, ajan henki vyöryy ylitse, junttaa kuin moukari niin, että tulee tunne, kuinka Times like these you learn to live again. Vanha jää taakse ja ajatukset harhailevat missä lie. Adieu sweet bahnhof my train of thoughts is leaving. Kaiken keskellä ajatukset kulkevat omia, pilviin punottuja, alati muuttuvia raiteitaan eikä kukaan tiedä, missä olemme nyt, missä olimme silloin.
Lista on viimeistä laulua lukuunottamatta kuultavissa Spotify-tunnuksin tästä. Koska Nitsin sävellystä ei löydy Spotifysta heidän itsensä esittämänä, liitän sen tähän videona.
Tapahtumaan liittyvää viiden laulun listausta miettiessäni olen sivuuttanut Pink Floydin. The Wall olisi tietenkin kokonaisuutena odotuksenmukainen valinta, mutta siksi myös tylsä. Asioihin on aina monta vaihtoehtoista näkökulmaa. Minä olen nyt valinnut levyhyllystäni niitä viisi.
Rockin' in the free worldin kaikuessa itäiseltä puolelta tilannetta tarkkaileva toteaa: I'm gonna break my rusty cage and run. Samassa hän miettii, ajattelenkohan noin vielä vuosikymmenten kuluttua, kun olen saanut harhailla markkinatalouden kultaisilla kaduilla. Mutta olipa miten hyvänsä, niin koska valloittamisen vauhtiin on päästy, kokemisen ja näkemisen nälkä kasvaa: First we take Manhattan and then we take Berlin. Koska kaikki tuntuu olevan mahdollista, ajan henki vyöryy ylitse, junttaa kuin moukari niin, että tulee tunne, kuinka Times like these you learn to live again. Vanha jää taakse ja ajatukset harhailevat missä lie. Adieu sweet bahnhof my train of thoughts is leaving. Kaiken keskellä ajatukset kulkevat omia, pilviin punottuja, alati muuttuvia raiteitaan eikä kukaan tiedä, missä olemme nyt, missä olimme silloin.
Lista on viimeistä laulua lukuunottamatta kuultavissa Spotify-tunnuksin tästä. Koska Nitsin sävellystä ei löydy Spotifysta heidän itsensä esittämänä, liitän sen tähän videona.
2 kommenttia:
Hyvä lista! Olin ajatellut samaa, mutta hoidit homman puolestani.
Minäkin tykkäsin listasta! Ja tuo Nitsien kipale tietysti kruunaa sen.
On muuten radion ja cd:n kuuntelu romahtanut tässä huushollissa tuon Spotify ihanuuden myötä. Ja vasta olen alussa sen kanssa. En ole hakenut listoilleni edes kaikkia ehdottomia lemppareitani :)
Joten se vitosen lista odottaa vielä tekemistä.
Lähetä kommentti