lauantai 14. marraskuuta 2009

Reilun vaihtokaupan rockia

Todiste a.


Täksi sunnuntaiksi ajattelin valita brittirockia. En ole mikään valtava asiantuntija saati innokas fani. Pidän joistakin bändeistä ja olen aina arvostanut Brittirokkarien tyylitajua. Olen pitkään kehitellyt teoriaa, että tämän tyylitajun takana on Englannin taidekasvatus. Monet näistä Brittirokkareista on kasvanut urallensa taidekoulun kautta. Esimerkeinä olkoon John Lennon (The Beatles), Nick Mason (Pink Floyd), Bryan Ferry (Roxy Music), John Squire (Stone Roses). Jotakin tuossa koulutuksessa on, joka tuottaa hyviä orkestereita. Pitäisiköhän opetusministeriön virkamiesten käydä tutustumismatkalla, jossakin Englannin monista taidekouluista, jotka suoltavat lahjakkaita rockstaroja? Yksi tälläisistä tyylitietoisista bändeistä oli Be Bop Deluxe, joka sekoitti Pop- ja progevaikutteita joskus 70-luvulla.
Isoveljeni tyttöystävä tustututti minut bändiin. En vielä vuosiin ymmärtänyt mitään sanoituksista, mutta musiikissa ja levyjen kansissa oli jotakin, joka kiehtoi (todiste a). Olen vuosien varella kerännyt kaikki bändin viisi levyä ja ne löytävät tiensä levylautaselle ajoittain. Olen kielitaitoni kasvaessa oppinut nauttimaan Bill Nelsonin sanoituksista:
"Here I stand in a daze axe in my hand
Another fool on the stage with a traveling band
There's a space in my heart... permanent flame
Just give me your body and I'll give you my brain
It's a fair exchange"
JuuTuubi oli yllättävän nihkeä Be Bop Deluxe tarjonnassaan, mutta valitsin Fair Exchange:n Sunburst Finish albumilta, koska se on ensimmäisiä lauluja, jotka saivat minut pitämään bändistä. Bonukseksi laitan myös Night Creatures -laulun demon, josta joku taideopiskelijia (ministeriö huomio: onko havaittavissa jotakin kaavaa?) on tehnyt hauskan videon. Ja niille, jotka haluavat vielä kuulla lisää kokosin pienen sikermän lauluja Spotify muotoon.
Muut sunnuntain reilut vaihtarit löytyy täältä.



12 kommenttia:

Tommi kirjoitti...

Mahtava säepari: "Just give me your body and I'll give you my brain /
It's a fair exchange". Suorastaan parhautta ellei präti neroutta.

Muuten en oikein syty, vaikka erilaista meininkiä onkin. Alun riffi, joka toistuu ikään kuin biisin väliosana, on iskevä, mutta laulajan ääni saattaa olla se, mikä vesittää kaiken.

Jael kirjoitti...

Mulle täysin tuntematon bändi,mutta oli mukava tutustua..

Viides rooli kirjoitti...

Kiitos, tämä olikin uusi tuttavuus. Ihan heti ei iskenyt, mutta se saattaa johtua kuuntelun ajankohdasta (nyt on sunnuntaiaamu, klo 9.20). Täytyy palata biisien äärelle uudelleen, kun pää on palautunut normirytmiin. :)

Eleanor Vatsa kirjoitti...

Olihan tuossa ideaa ja tyylitietoisuutta mutta ei ihan iskenyt.

Mika kirjoitti...

Ei hassumpi.

SusuPetal kirjoitti...

Tykkäsin, brittirokki on aina ollut lähellä sydäntäni.
Tuo vaihtokauppa vaikuttaa ihan kohtuulliselta:)

Timbuktulaiset kirjoitti...

Joo tuossa kakkosvideolla oli jotain liikuttavan hykerryttävää. Liikkuu aavikkolaisten tajunnan rajamailla, liekö tahallista vai tahatonta? Hei poijjat, missä mun Freudini on?

panu kirjoitti...

Tämä Youtube:sta löytynyt video ei tee oikeutta bändille, mutta minkäs teet. Jos on kiinnostuta niin Spotifystä tosiaan löytyy kattava valikoima yhtyeen tuotantoa.
Näin ensivaikulmana voi todeta, että jatkan Be Bop Deluxen epävirallisen faniklubin suomen jaoston musiikkiarkistonhoitajan viransijaisena vielä toistaiseksi.
Melko reilua.
:)

timbuktulaiset kirjoitti...

Eiku Rorschach-testaukseen, niin kyllähän selviää...

timbuktulaiset kirjoitti...

Ron Wood ja (veljet) ovat/olivat myös taidekoulukasvatteja. Ron maalaa edelleen ja omistaa gallerian. Noh, tyylistä voi olla montaa mieltä.

panu kirjoitti...

sitä en muistanut. Olen joskus nähnyt jotakin Ronin tekemiä piirroksia ja muistaakseni niistä paistoi jonkinmoinen taitotaso.

Anonyymi kirjoitti...

Be Bop Deluxe oli jälleen hyvä muistutus. Kiitos. Lisään Spotify-listalle heti.