Olen tänään kuunnellut paljon teiniajan suosikkiani Scorpionsia. Kyllä, juuri sitä Saksan lahjaa viiksihevin maailmalle. Mutta mutta. Kyse ei ole vain tiukoista raidallisista kasaritrikoista. Harva taitaa tietää, että Scorpions perustettiin jo vuonna 1965 ja että parilla ekalla albumillaan Scorpions oli varsin progressiivinen orkesteri.
Kaksi ensimmäistä, Lonesome Crow (1972) ja Fly to the Rainbow (1974) ovat erinomaisia albumeja, joita kannattaa kuunnella, vakka ennakkoluulot vastustaisivatkin ajatusta. Levyt ovat erittäin kaukana Blackoutin (1982) tai Love at First Stingin (1984) hiteistä. Klassikkoni tälle sunnuntaille on Scorpionsin uran avausraita ”I’m Going Mad.” Erityisen innostavaa on Michael Schenkerin kitarointi. Ensimmäisen levyn jälkeen hän lähtikin omille teilleen, josta merkkeinä ovat UFO ja MSG eli Michael Schenker Group.
1980-luvulla löysin Scorpionsin. Olin sopivan ikäinen. Enää en jaksa kuunnella yhtyeen tuotannosta kuin mainioita konserttitaltiointeja Tokyo Tapes (1978) ja World Wide Live (1985) sekä tietysti kahta ensimmäistä kokonaisuutta. Ne hämmästyttävät joka kerta valtavina poikkeuksina siitä, mitä useimmalle tullee Scorpionsista mieleen.
Muita hämmästyttäviä klasskoita löydät täältä.
Kaksi ensimmäistä, Lonesome Crow (1972) ja Fly to the Rainbow (1974) ovat erinomaisia albumeja, joita kannattaa kuunnella, vakka ennakkoluulot vastustaisivatkin ajatusta. Levyt ovat erittäin kaukana Blackoutin (1982) tai Love at First Stingin (1984) hiteistä. Klassikkoni tälle sunnuntaille on Scorpionsin uran avausraita ”I’m Going Mad.” Erityisen innostavaa on Michael Schenkerin kitarointi. Ensimmäisen levyn jälkeen hän lähtikin omille teilleen, josta merkkeinä ovat UFO ja MSG eli Michael Schenker Group.
1980-luvulla löysin Scorpionsin. Olin sopivan ikäinen. Enää en jaksa kuunnella yhtyeen tuotannosta kuin mainioita konserttitaltiointeja Tokyo Tapes (1978) ja World Wide Live (1985) sekä tietysti kahta ensimmäistä kokonaisuutta. Ne hämmästyttävät joka kerta valtavina poikkeuksina siitä, mitä useimmalle tullee Scorpionsista mieleen.
Muita hämmästyttäviä klasskoita löydät täältä.
12 kommenttia:
Pisti kyllä! Mielettömän mahtavaa ja hieno biisi!! Ennenkuulematonta Skorpparia, ja muutakin uutta faktaa postauksessasi.
Itsekin olen 80-luvulla vähän niinku Scorpionsin kera kasvanut, mutta koskaan en ole sen syvällisemmin yhtyeen historiaan ym. paneutunut. Varhaisteininä ja nuorena taisi riittää että musa oli hyvää. :)
Tämä on jotain muuta kuin minun tuntemani Scorpparit. Hyvä biisi.
Hieno biisi, mutta nyt käynnistyi tutka. Alun rumpujen jälkeen esitellään heti koko biisin läpäisevä kitarakuvio, joka toi välähdyksenomaisesti mieleen toisen bändin 1970-luvun alusta - vaan minkä? Uriah Heep? Nazareth? Vai peräti popin mestarit The Sweet? Hitsi, tämä jäi nyt vaivaamaan. Help!
Kyllähän nämä leukakoukkuiset terävästi pistelee, pistelee meneen...
Walking through the desert
You know what it's about
Scorpionsit aiemmin vilistäneet leirimme ohi, mutta kyllä tätä ihan mieluusti kuuntelee
Aika mielenkiintoista. Minulle skorpparit on edustaneet jotain ällöä heviballadia 80-luvulta mutta tämäpä laajensi näkemystä!
Ei ollut tuttua Scorpionsia. Mutta seiskytlukua, niin sitä.
On tämä parempaa kuin ne joita soitit silloin 80-luvulla. Aika raskasta kamaa vaikka olikin progahtavaa. Kyllä Scorpionista kuuluu aina taustalta saksalainen marssimusiikki. Ei voi mitään.
Tämä oli jotenkin kollaasinomainen kappale, raskasta kitarointia, mutta sitten myös sellaista tili-tilua, progehuokauksia ja tehosteita, vähän humppaa, funkyakin jossain osassa ja freejazzia.
Mielenkiintoista, vaikka ei ehkä siirry kuunneltavien-osiooni.
Niinpä! Kuka muistaakaan muuta kuin mitä radiosoitto on tuonut ilmoille viimeisten vuosikymmenten aikoina! Scorppareilla on paljon loistavaa kamaa ja tässä hyvä esimerkki siitä. Thanks.
Muistanpas itsekin kuinka tätä Scorpionsin kitaraa diggailtiin silloin joskus erilaisissa bileissä ja kekkereissä. Aika retroilua, mutta ihan hienoa sellaista.
Enpä olisi tunnistanut tätä Scorpionsiksi enkä tiennyt, että he ovat aloittaneet jo niin varhain. Mutta ei tämä ollut mun musiikkia, ei.
Piiska, kyllä. Kaikki pistot eivät satuta.
Kari, uudet ovet voivat olla kiinnostavia, vaikka olisivat vanhoja.
Viides rooli, heti yhdistää Uriah Heepiin urkusoundin takia, mutta biisi ei tule mieleen, vaikka se jossain levyllä onkin.
Timbuktulaiset, leirille vain.
Pisara, juuri niin, tässä oli poikkeuksellinen heviballadi!
Hirlii, seiskaria seiskaria.
Panu, marssi kuuseen. No, ehkä näissä soi jonkinlainen marssi, mutta Klaus Meine ei ainakaan tässä pilaa biisiä.
Susu, olen haistavinani kommentistasi sekametelisoppapilkkaa...
Lepis, bändit muuttuvat. Toisista tulee parempia, toisista julmetusti huonompia.
Vaiheinen, retromeininkiä - siis tässä ajassa kuultuna.
Tuima, en uskonutkaan, että tällä sinua hurmattaisiin. :)
Lähetä kommentti