Kävin viime viikolla Kaliforniassa. Matkalla oli aikaa käväistä levykaupassa (hämmästyttävän useasti huomaan löytäväni aikaa levykauppavierailulle). Pyörin ympäri Height-Ashbury:a vanhoja hippilevytyksiä ihmetellen. Sieltä mukaani tarttui (muiden muassa) Zabriskie Point elokuvan soundtrack-levy. Se on ollut teinivuosista lähtien yksi suosikkielokuvistani. Muistan ensikertaa nähtyäni elokuvan loppukohtauksen miettineeni, että siinä soinut musiikki kuullosti tutulta. Joskus myöhemmin sain tietää, että se tosiaankin oli
Pink Floyd, joka oli yksi suosikeistani. Biisi löytyy myös
Ummagumma-levyltä nimellä
Careful with that axe, Eugene. Ja siksi olin tunnistanut biisin alitajuntaisesti.
Elokuvan loppukohtaus on hämmentävä kaikella tavalla. Siinä yhdistyy varsin lakooninen ja etäinen musiikki ja intesiivinen ja suorastaan väkivaltainen kuva. Myönnän hypnotisoituvani joka kerta loppukohtauksen nähdessäni. Siksi valitsin JuuTuubista tähän video, joka sisältää suurimman osan loppukohtauksesta.
Muita hypnoottisia hetkiä löytyy
täältä.
10 kommenttia:
Oho. Todellakin Ummagumman tunnelmat istuvat noihin kuviin omalla omituisella tavallaan. Hieno.
Olenkohan nähnyt tämän elokuvan? Pitää oikein miettiä. Musiikki sopii noihin kuviin, joissa on psykedeelistä kauneutta, vaikka oikeasti ne ovat kauhistuttavia..
Tuima, jos et ole nähnyt elokuvaa, voin suositella sen katsomista. Se on minusta yksi Road-elokuvan klassikoita (Tommilla luultavasti on painava sana tähän arviooni... :) ). Lisäksi Soundtrack sisältää muitakin 60-luvun lopun musiikkia. Itse olen nähnyt tämän helmen elokuvateatterissa viimeksi joskus 90-luvulla. Se oli unohtumaton kokemus.
Elokuva lienee tuntematon. Ummagumma pitäisi löytyä omastakin hyllystä, en nyt jaksa etsiä, ja biisi kuulosti tutulta. Pitää katsoa leffa, jos sen jostain löydän. Ihan vaikka Pink Floydin takia.
Leffan olen nähnyt kerran, ihan hävyttömän kauan sitten, en edes kehtaa sanoa.
Pitäisikin katsoa uudestaan, jos löytyy jostain.
Musiikki oli juuri eikä melkein sopiva tuohon loppukohtaukseen.
Tämä on yksi komeimmista lopuista, mitä elokuvat tarjoavat. Kuvan ja sanan - ja kulutusyhteiskunnan vääjäämätöntä voittokulkua kritisoiva sanoma - osuvat yksiin verrattomasti. Antonioni on. Samoin Pink.
Olen muuten asettanut tämän Yläviidennekseen jossain muodossa taannoin (http://topviidennes.blogspot.com/2008/12/seuraavan-perjantain-psykedeliaa.html).
Tätä kyllä kertaa toistaa.
Pitänee laittaa leffa mieleen. Musiikki? Mitä parhainta.
Elokuva alkoi heti kiinnostaa ja luin siitä Wikipediasta. Miespääosaesittäjällä olikin sitten traaginen loppu tosielämässä. Musiikki sopi aika hyvin tuohon visuaaliseen ainekseen. Ja kalkkunakin oli sitten päässyt korkeammalle kuin eläessään ikinä...
PAnu, mulla on hyvin hatara muistikuva siitä, että olen nähnyt elokuvan. Hippimeininkiä ja psykedeliaa, taiteellinen niin kuin Antonionit usein? Vai sekoitankohan sen johonkin toiseen? Laitetaan katselulistalle.
Aikaa, kun on nähnyt Antonionin leffoja. Nuoruuden leffakerhoissa näytettiin varmaan peräkkäin Antonioni-sarja. Nyt menevät Zabriskie Point, Punainen erämaa ja Blow up mielikuvissa sekaisin. Ei muuta muistikuvaa kuin, että tekivät aikoinaan vankan vaikutuksen. Olishan aistittava uudestaan nykyisen yleisen elämänkokemuksen näkövinkkelistä Antonionin kapina, autiomaa-leffat & Jack Nicholson reportterina.
Hyytävä video, musiikki, kuva. Antonioni laittaa lopun Kubrickin Strangeloven loppukohtausta hyytävämmäksikin.
Lähetä kommentti