perjantai 19. joulukuuta 2008

Joulun henki


Phil Spectorin vuonna 1963 niputtama joululevy Christmas Gift for You from Phil Spector on kaameaa kuraa. Se on totaaliesimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun tuottajalla on päässään absoluuttinen idea, jonka toteuttamiseen hän pakottaa palkollisensa osallistumaan. Spectorin päässä ovat pyörineet dollarit samoin kuin valkoinen pulveri hänen esittämänsä henkilön nenässä kuusi vuotta joululevyn jälkeen tehdyssä Easy Riderissa (Hopper, 1969). Luulisi Spectorin joululevyäkin tehdessään olleen pöllyssä, mutta tuskinpa vielä tuolloin. Kai hän on ollut tosissaan liikkeellä – tai sitten vain seikkailumielellä niin, että on kiva katsoa, mihin riittävät muun muassa sellaisen nimihirvityksen rahkeet kuin Bob B. Soxx And the Blue Jeans. (Tuon ajan musisoijien nimet olivat omalla tavallaan yhtä omituisia kuin tämän päivän meikäläiset raskaan sävelen lurittajat, kuten Apulanta, Kotiteollisuus, Viikate, Teräsbetoni, Turmion Kätilöt, Ruoska… joitain mainitakseni.)

Miksi ihmeessä joululaulut antavat kaikille oikeuden rykiä levylle tuota ja tätä ja ehkä sitäkin? Spectorin tekeleen kaltaisia pyssy ohimolla hymisteltyjä rallatuksia on niin paljon, että on pakko esittää viisi joulubiisiä, jotka kelpaavat. Olen tarjonnut joululaululistan toisaalla pari vuotta aiemminkin eikä muutos siihen verrattuna ole mittava. Muutosta ei voi tapahtua, koska suuri osa joululauluiksi tarkoitetuista on huumorimusiikkia, jonka tekeminen onnistuu harvalta. Miksi juuri joulu ehdottaa, että nytpä polkaisemmekin hupihupihäpihäpihittejä? Koska kansa ostaa kaikkea, niin suostuisiko se myös kuuntelemaan kaikkea? Kyllä näinäkin aikoina lauluihin voisi sisältöä sulloa. Pelkkä tiptap ei riitä.

Kauko Röyhkä on ehdoton ykkönen. ”Hospodar jouluna” puhaltaa esiin sen joulun hengen, joka jää useimmilta saavuttamatta. Sanoitukset johtavat joka joulu takuuvarmasti siihen, että radiosta tätä biisiä on turha odottaa kuulevansa. Jotakuinkin samaan luokkaan asettuu Jethro Tullin kriittinen mutta lämmin muistutus joulubilettäjille siitä, että ”christmas spirit is not what you drink”. Poguesin klassikko taas on tunnelmallinen muistutus (tosiaan, tämäkin on tulkittavissa muistutukseksi, mikä muistutus sitten onkaan) siitä, että saattaa päivä paistaa risukasaankin, ainakin sitten, kun kaikki unelmat toteutuvat. Poguesin laulusta on kuultavissa hieno ja hauska liveversio Christy Mooren levyllä Live at the Point (1994), joka on – sivumennen sanoen – yksi hienoimmista trubaduuriliveistä, joita olen kuullut.

YUP taas luotaa joulua kääntämällä katseen ulkoa sisälle, kun kodistaan häädetty perhe katselee entiseen asuntoonsa muuttavia ihmisiä. Poguesin sävyä muistuttaen YUP:nkin viisussa ”tämä päivä oli huono päivä mutta huominen on parempi". Viikate vetelee tutussa joulukuvastossa, mutta kammottavin kuvin, jonka varmasti arvaa jo biisin nimestä. Viikatteessa kiehtoo kumarrus perinteelle (ei joululle vaan yleisemmin), mikä kuuluu paitsi rautalankasoinnissa, niin eritoten vanhan kansan suuhun istuvissa lyriikoissa. Viikate on aikamme omintakeisimpia bändejä, joka saa minun puolestani toistaa itseään ja olla uusiutumatta, sillä Viikate kertoo siitä, mitä me oletusten mukaan olemme tai ainakin sen, mitä me olemme olleet. Joku märkäkorva saattaa Viikatetta kuunnellen jopa oppia jotain mikrohistoriastamme ja kielemme vivahteista, mikä ei ole vähän.

1.
Kauko Röyhkä: Hospodar jouluna (Kaunis eläin, 1994)
2. Jethro Tull: Christmas Song (This Was, 2001, cd-bonus; alkup. albumi 1968)
3. Pogues: Fairytale of New York (If I Should Fall from Grace with God, 1987)
4. YUP: Tämä päivä oli huono päivä (Outo elämä, 1998)
5. Viikate: Viattomien lasten päivä (Vuoden synkin juhla, 2001)

Video: Vanhat tutut jouluvalot. Kuvan laatu on heikko, mutta valot ovat hämmästyttävät.



Varjossa:
Bruce Springsteen & the E Street Band: Santa Claus Is Coming to Town. Olihan hauska kuulla tämä keikalla heinäkuussa.
Frank Sinatra: Have Yourself a Merry Little Christmas
Hanoi Rocks: Dead by X-Mas
The Brian Setzer Orchestra: Boogie Woogie Santa Claus
Ryuichi Sakamoto: Merry Christmas Mr. Lawrence.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

MInä kyllä tyydyn Piae Cantiones - herkistelyyn ja Rautiaisen-Martikaisen-Alangon-Wirtasen Tiernapoikiin, koska niistä löytyy sanoma ja musiikki. Noiden valitsemiesi ohi minua miellyttää Jarkko Martikaisen Joulu on juhlista pahin (Mierolaiselta).

En tiedä onko Mooren levy hienoin trubaduurilive, mtta kyllä sitä mielikseen kuuntelee.

Solja kirjoitti...

Ei, ei, ja vielä kerran ei. Phil Spectorin joululevyä ei vaan kerta kaikkiaan saa dumata. Perusteluina tunneperäiset syyt. Nih.