lauantai 10. joulukuuta 2011

Parhaat albumit 2011

Tässä ne ovat - vuoden 2011 parhaat albumit. Niistä ei kaikista tule klassikoita, mutta muutamista tullee. Jokainen valitkoon haluamansa. Tehtävä ei ollut tänä vuonna vaikea, vaikkakin aivan viimeisillä metreillä mukaan hyppäsi vielä yksi, ihan kolmanneksi asti. Ykköspaikalle ei muuta vaihtoehtoa ollut.

Top 5 -lista on nyt kaksinkertainen, jotta en tekisi monelle hienoudelle vääryyttä. Mainittakoon vielä, että listalle oli tyrkyllä niin voimallisesti myös yksi kokoelma ja konserttitaltiointi, että en tohtinut jättää niitä pois. Sijoitin ne kuitenkin yhdessä sijalle kymmenen, jotta eivät veisi paikkoja varsinaisilya uutuuksilta. Tarkkaavainen, valistunut lukija kuitenkin huomannee, että nuo nyt sijalla kymmenen olevat olisivat "normaalioloissa" listallani varsin korkealla.


1. Opeth: Heritage




2. The Horrible Crowes: Elsie




3. White Denim: D




4. Tori Amos: Night of the Hunters




5. Eddie Vedder: Ukulele Songs




PLUS


6. Kurt Vile: Smoke Ring for My Halo




7. Arctic Monkeys: Suck It and See




8. 22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean




9. Tom Morello The Nightwatchman: World Wide Rebel Songs




PLUS PLUS


10a. Pearl Jam: Pearl Jam Twenty Original Motion Picture Soundtrack




10b. Rush: Time Machine 2011: Live in Cleveland



Klassikoiksi valikoituja niitä halajaville voi napsauttaa lissä täältä.


7 kommenttia:

Ari kirjoitti...

Hieno lista! Pidin noin äkkiselltään kuunneltuna:
Opeth: Heritage
The Horrible Crowes: Elsie
Tori Amos: Night of the Hunters

Varsin tuon ekan biisin kitarointi oli lumoavaa!

Pitää kuunnella päivänvalossa lisää.

panu kirjoitti...

Hieno yhteenveto. kiitos.

uuvana kirjoitti...

Eli ei hassumpi levyvuosi sittenkään.
Tori Amosin uusin on tosi hieno, se olisi minullakin vuoden levyjen joukossa. Torin keikka jäähallissa syyskuussa oli myös yksi vuoden kohokohtia, todella vaikuttavaa livenä.
Tuo Tom Morellon levy pitäisi koittaakin katsastaa, kiinnostavaa.

lepis kirjoitti...

No niin, näitä oli niin paljon että kerkesin jo unhohtaa mistä pidin eniten... Taisi mennä bonuslistan ensimmäiseen ja sitten menee arvalle.

Tuima kirjoitti...

Minähän pidin näistä soittamistasi kappaleista monestakin. Jos niistä pitäisi poimia oman kuuntelun TOP5, niin vaikkapa nämä:
The Horrible Crowes
Kurt Vile
Tom Morello
22 Pistepirkko
Tori Amos tai Eddie Vedder, ehkä kuitenkin Eddie.

Arctic Monkeysille pisteet laulun nimestä, lyriikoista ja kappaleen keskiosasta. Opeth myös joo. Yllätinpä ainakin itseni.

Tommi kirjoitti...

Hei,
tarkoitukseni ei ollut sysätä teitä kuuntelemaan kaikkea, mutta ainakin joku näyttää sen tehneen. En kiellä, etteikö tässä olisi hyvä soittolista.

Ari, tuo Opethin levy on ehdottomasti tutustumisen arvoinen, vaikka ei orkesterista aiemmin olisi välittänytkään. On itse asiassa parempi, jos ei ole aiemmin koko poppoosta edes tietoinen - ainakin, jos örinä karkoittaa. Opeth on aiemmin progressiivisuudestaan huolimatta ollut aikas örinävoittoinen. Toinen hieno albumi vailla örinän hiventäkään on Damnation. kannattaa tsekata.

Panu, kiitos. Samoilla linjoilla ollaan.

Uuvana, vuosi oli parempi kuin muistinkaan. Ja kyllä, Torin keikka oli lumoava. Morellosta voisi sen hyvyydestä huolimatta tokaista varoitukseksi: se on erittäin monipuolinen, jopa eklektinen, mikä ei joka kuuntelulla ola mukavaa.

Lepis, arpa on heitetty.

Tuima, yllätitpä itsesi - ja minutkin. Tuota Arctic Monkeysin biisiä en noin ajatellutkaan, mutta kommenttisi on ilmeinen. Siis ole hyvä.

Janne kirjoitti...

Tohon valkoiseen farkkukankaaseen saattais itsekin tykästyä... Minäpä listaan oman Top5n tähän:

1. Steven Malkmus: Mirror Traffic
2. Low: C'mon
3. Black Keys: El Camino
4. Bronx El Mariachi (2011)
5. Wilco: Lotta Love

Eikä yhtään brittibändiä, arktiset apinatkaan ei niin sytytä, erityismaininnan vois antaa Beirutin Rip Tide -levylle. Kate Bushistakin varmaan diggaan kunhan saan sen käsiini...