Vietin vuoden keskellä maissipeltoja
kaupungissa, jossa tällä hetkellä asuu 1405 ihmistä (suunnilleen saman verran kuin asuessani siellä). Sinä vuonna opin ymmärtämään punaniskoja ja muita tavallisia Keskilännen maaseudun asukkeja. Sinä vuonna Indianan suuri poika (
James Deanin lisäksi)
John Mellencamp julkaisi tähän mennessä parhaan levynsä,
Scarecrow. Sen laulut vaihtelevat pienistä tavallisen amerikkalaisen elämän tuokiokuvista (
Minutes to memories) suureen hätähuutoon Keskilännen maanviljelijöiden puolesta(
Blood on the scarecrow). Siinä välissä ehditään myös pitää hauskaa ja kumartaa rockin pioneereille (R.O.C.K in the U.S.A). Levy on kestänyt hämmentävän hyvin aikaa. Joskus sitä lähes unohtaa, että se on tehty 80-luvun puolessa välissä. Mellencampin lauluissa on paljon samaa kuin
Springsteenin. Ne kertovat isoja tarinoita pienten ihmisten elämästä. Mellencampin näkökulma on enemmän keskilännestä kun taas Brucen biisit ovat jotenkin yleisamerikkalaisia.
Video alkaa hauskasti kolmen komean maanviljelijän haastattelulla, joka tuskin jättää ketään kylmäksi (jos vaan pokka pitää).
Muita sadonkorjuusävelmiä löytyy
täältä.
13 kommenttia:
Jykevä biisi ja hieno video. Voisiko meno enää punaniskaisemmaksi mennä?
John Cougar Mellencamp on yleensä aina hyvä valinta. Levyhyllystänikin löytyy, ei tosin tätä mutta muita albumeja. Hauska tuo videon alku ;-)
Pisara; Voi, mutta se lienee toisen sunnuntain juttu. :)
Yaelianille voin suositella lämpimästi Scarecrow:n lisäksi miehen uusinta Life, death, Love and Freedom levyä. Se on varsin komea. Tuntuu siltä, että Mellencamp on tällä hetkellä hyvässä vedossa.
Jep. Tämä on jykevä veto. Täytyypä kaivaa tuo LP taas tuolta hyllystä ja vähän soitella sadepäivän kunniaksi:-)
Väkevää musaa. Vertaus Springsteeniin tulee välittömästi sekä samanaikaisuuden että tyylin johdosta.
Olinkin ajatellut ruveta kuuntelemaan häntä taas vaihteeksi, joten tästä voi hyvin aloittaa.
Olen tainnut kuunnella Mellencampia enemmän kuin Springsteeniä, siis aikoinaan. Pitäisi varmaan tutustua uusimpaankin tuotantoon.
Minulta täysin ohi kulkenut yhtye, mutta samankaltaista on kuin Sprinsteenin musiikki, joka onkin tutumpaa tavaraa.
Avartavaa.
Kyllä vain, pidin!
Mellencampilla oli huono vaiheensa, kuten Pomollakin. Samaa maata. Ja tämä on hienolta levyltä., jota muuten kuulin ekan kerran silloin, kun Panu palasi punaniskojen syleilystä. Sitä ennen JCM oli tuntematon minulle muutenkin. Kaverin kaksi viimeistä (Freedom's Road ja Life, Death, Love & Freedom)ovat kyllä, kuten Panu tuosta viimeisimmästä mainitsee, silkkaa jalometallia.
tuoreelta kuulostaa, vai pitäisikö sanoa ajattomalta.. :) mellencamp jotenkin unohtui 80-luvun jälkeen, mutta ehkä se oli hyväkin asia, mutta hauska kuulla nyt taas pitkästä aikaa.
Juanita: Olen usein perustellut itsellenin levyhyllyn pituutta juuri sillä, että voi unohtaa joitakin levyjä joksikin aikaa ja sitten "löytää" muusikin uudelleen.
Minä en juuri välittänyt koko Mellancampista silloin aikoinaan, vaik jossain festareilla ameriikan mailla näin livesti. Silloin pakkopullaa parempien joukossa. Cougarin Jack and Diana on tietenkin klassikkokamaa...
Nyt tämä kuulostaa jo varsin kelvolliselta kuunneltavalta. Täytyypä tutkia lisää.
Joskus aika parantaa haavat :)
Lähetä kommentti