Miljoonasateen Olkinainen kertakaikkisen kauhistuttava laulu. Heikki Salo onnistuu luomaan karmaisevan tunnelman muutamalla hyvin valitulla sanalla. Tälläisestä taidosta voisi murhata...MUAHAHAHAH (ilkeää naurua). Ja varmasti Joan Crawford sellaisen päästäisi, jos takaisin maan päälle pelmahtaisi kuten tässä Blue Öyster Cultin laulussa, joka lienee tehty kieli tukevasti poskessa. Megadethin Symphony of Destruction on jotenkin kummalla tavalla hypnoottinen, kuten pahuuskin on. Genisis:ksen Knife on oikeasti pelottava. Se on sitä kahdesta syystä. Ensinnäkin kirkaisu biisin loppupuolella on pelottava ja toisekseen laulun tarina vallankumousta muiden henkiä uhraamalla edistävän pyrkyrin tarina on aivan liian kauhean todellinen. Viimeiseksi valitsin Nick Cave -suosikkini. The Mercy Seat kuvaa kauniisti pahuutta. Minusta siinä on ollut aina karmivaa, juuri se, että kuulija huomaa tuntevansa myötätuntoa täysin pahaan vankiin, joka on matkalla sähkötuoliin.
1. Miljoonasade: Olkinainen (Veitsen valossa, 1989)
2. Blue Öyster Cult: Joan Crawford (Fire of Unknown origin, 1981)
3. Megadeth: Symphony of Destruction (Countdown to extinction, 1992)
4. Genesis: Knife (Trespass, 1970)
5. Nick Cave and the bad Seeds: The Mercy Seat (Tender Prey, 1988)
Spotify:n kuulijat: Olkaa hyvät!
Halloweenin kunniaksi lahjoitan Spotify kutsun yhdelle sitä kaipaavalle ilman veren luovutusta.
7 kommenttia:
Naulan kantaan, kollega hyvä. Mukavaa, että tänne ilmestyy joskus myös niitä listoja, joita varten blogi on olemassa. Lupaan yrittää pikaisesti jotakin. Tuo Megadeth on aina jäänyt korvieni paitsioon. Axis of Justice -podcastissa Morello soitti taannoin jotain, mutta ohi meni. Komeita veisuja, ainakin muuten. Olkinaisesta pisteet himaan.
Olkinainen on karmaiseva myös Vesa-Matti Loirin esityksenä, hän kaivaa tekstin tunnelman hyvin esiin. Minusta on siinä ja siinä ettei se suorastaan ole parempi tulkinta.
Mulla on ollut semmoinen Loirilaulajana-allergia jo lapsesta enkä siksi ole kuullut tuota Olkinaista Loirin vetämänä, mutta voi uskoa, että Loiri pystyy tekemään Salon biisille "Cash:it". Megadeth on mullekin muutamaa biisiä lukuunottamatta varsin tuntematon. Olen aina pitänyt Dave Mustainen huumorintajusta albumien nimissä: "So far, so good, so what.." ja "Rust in peace" noin esimerkkinä.
Se vielä piti sanomani, että tosiaan, Knifessa se huuto on karmaiseva.
Loiri ei oikein istu minunkaan korviini, mutta uusimmalta olen kuullut yhden hienon biisin. Taisi olla nimibiisi. Mutta uudet biisit onkin Veskua varten tehty. Ne eivät ole mitään "toi kuulostaa Veskun mörinällä hyvältä" -valintoja. (Useimmiten ne "Cash"-kopiot saivat minut perin vaivautuneeksi.)
Minun korvaani Ivalo ja Inari miellyttävät, Loiri saa teksteistä paljon irti. Uusin, Hyvää puuta, joka sisältää Loirille vartavasten sävellettyjä kappaleita, on myös hyvä. En odottanut siltä mitään, koska Kasari oli mulle pettymys. Näillä levyillä ei ole jälkeäkään siitä Leino-Loirista.
Nyt mä vasta keksin miten saan sun soittolistan kuulumaan siellä Spotifyssä! Kiitos!
Äärettömän rattoisia hetkiä olen jo sen ääressä viettänyt!
Mukava kuulla, Lepis, että Spotify pelaa. Ole hyvä!
Lähetä kommentti