Lutonin kaduilta ja kuppiloista matkaan ponkaissut Jethro Tull on lyömätön folkprogeorkesteri ja laulajahuilisti Ian Anderson jaksava mies. Jethro Tull -nimellä hän keikkailee edelleen ahkerasti, vaikka kaverit vierellä vaihtuvat tuon tuosta. Mutta mikäs siinä, kun musiikki toimii – ja tekeväthän samoin monet muutkin vanhat pierut. Anderson on yhtä kuin Jethro Tull, joten antaa äijän keikkailla. Mutta mitä on esimerkiksi Thin Lizzy ilman Phil Lynottia? Ei enää pelkästään laiha, vaan langanlaiha…
Olen Jethro Tullin kanssa myöhäisherännyt tai ainakin keskeltä mäkeen lähtenyt. Aloitin kuuntelun vuoden 1978 albumista Heavy Horses. Se osoittautui hyväksi valinnaksi, sillä se päästi helpommalla kuin moni muu saman bändin albumi. Jatkoin mäkeä ajallisesti sekä ylös että alas. Molempiin suuntiin matkaa on riittänyt. Studioalbumeita Jethro Tullilta on vuodesta 1968 lähtien ilmestynyt 21, jos vuoden 2003 joululevy lasketaan. Ja miksi ei laskettaisi? Joululevyksi se on käypää tavaraa. Klassikkovalintani on Heavy Horses -albumin ”Acres Wild”, joka osoittaa oivallisesti sen, mitä tarkoittaa folkin ja progen – tai kenties tässä ytimekkäämmin vain folkin ja rockin – yhdistäminen.
Jethro Tullin diskografiassa on lukuisia huippuja, mutta ainakin seuraavat: esikoisalbumi This Was (1968), lähes messiaaniseen asemaan nousseet Aqualung (1971) ja monumentaalinen progeteos Thick as a Brick (1972) sekä helpommin lähestyttävät Songs From the Wood (1977) ja Heavy Horses (1978). Ja koska Ian Anderson on huiluineen todellakin elävä ja raivokas esiintyjä, on mainittava vielä livetaltiointi Bursting Out (1978). Näillä pääsee hyvään alkuun.
Nyt ei muuta kuin ” I’ll make love to you / In all good places / Under black mountains / In open spaces…”
Tai sen voisi vielä anekdoottina mainita, että Black Sabbathin Tony Iommi soitti Jethro Tullissa kitaraa parisen viikkoa vuonna 1968. Iommi ei kuitenkaan (yllättäen?) pitänyt Tullin musiikkia itselleen sopivana, joten hän lähti matkoihinsa. Hän jätti kuitenkin merkkinsä, sillä hän ehti soittaa Jethro Tullin kokoonpanossa laulun "Song for Jeffrey" konserttitaltionnissa The Rolling Stones Rock 'n Roll Circus (1968), jossa Tull oli mukana.
Olen Jethro Tullin kanssa myöhäisherännyt tai ainakin keskeltä mäkeen lähtenyt. Aloitin kuuntelun vuoden 1978 albumista Heavy Horses. Se osoittautui hyväksi valinnaksi, sillä se päästi helpommalla kuin moni muu saman bändin albumi. Jatkoin mäkeä ajallisesti sekä ylös että alas. Molempiin suuntiin matkaa on riittänyt. Studioalbumeita Jethro Tullilta on vuodesta 1968 lähtien ilmestynyt 21, jos vuoden 2003 joululevy lasketaan. Ja miksi ei laskettaisi? Joululevyksi se on käypää tavaraa. Klassikkovalintani on Heavy Horses -albumin ”Acres Wild”, joka osoittaa oivallisesti sen, mitä tarkoittaa folkin ja progen – tai kenties tässä ytimekkäämmin vain folkin ja rockin – yhdistäminen.
Jethro Tullin diskografiassa on lukuisia huippuja, mutta ainakin seuraavat: esikoisalbumi This Was (1968), lähes messiaaniseen asemaan nousseet Aqualung (1971) ja monumentaalinen progeteos Thick as a Brick (1972) sekä helpommin lähestyttävät Songs From the Wood (1977) ja Heavy Horses (1978). Ja koska Ian Anderson on huiluineen todellakin elävä ja raivokas esiintyjä, on mainittava vielä livetaltiointi Bursting Out (1978). Näillä pääsee hyvään alkuun.
Nyt ei muuta kuin ” I’ll make love to you / In all good places / Under black mountains / In open spaces…”
Tai sen voisi vielä anekdoottina mainita, että Black Sabbathin Tony Iommi soitti Jethro Tullissa kitaraa parisen viikkoa vuonna 1968. Iommi ei kuitenkaan (yllättäen?) pitänyt Tullin musiikkia itselleen sopivana, joten hän lähti matkoihinsa. Hän jätti kuitenkin merkkinsä, sillä hän ehti soittaa Jethro Tullin kokoonpanossa laulun "Song for Jeffrey" konserttitaltionnissa The Rolling Stones Rock 'n Roll Circus (1968), jossa Tull oli mukana.
Loput sunnuntaijaksamiset kuulet täältä.
12 kommenttia:
Mä olen ollut vuonna vuonna miekka ja kirves (1978) Jethro Tullin keikalla Lontoossa.
Taitavaa soitantaa mutta en minä mitenkään palvontaa ole harjoittanut, ei ole yhtään levyäkään.
Minulla on aika monta Jethroa vinyylillä. Aqualung melko tuoreena ostettu ja puhki soitettu. Jostain syystä Heavy Horses on taas jäänyt hankkimatta ja siksi vähän oudompi.
Vain satunnaiskuuntelua täällä päin. Mutta tuttu bändi ja laulaja silti, kun vaan muistaisi mikä on se eniten soitettu ja kuunneltu... Mutta tämän perusteella voisin näitä helpommin lähestyttäviä kuunnellakin. Tästä pidin kyllä.
Ei kamalasti iskenyt aikoinaan, eikä oikein nytkään. Ei paha, mutta vähän tylsä...?
Tämä on mulle jotain ihan uutta. Mutta tykkäsin.
JEEEE! Unohtakaa edelliskommentoijien vähättelevät virkkeet, täältä tulee tosifanin ISO kiitos. Tylsää, SP? Ei todellakaan! Jethro Tull on juuri huilumiehensä ansiosta monipuolinen ja hurjiinkin sfääreihin yltävä bändi.
Tutustuin JT:n tuotantoon joskus 1970-luvulla luokkatoverini Annen ansiosta. Voisin luetella montakin bändin kappaletta, jotka ovat seuranneet läpi elämäni, mutta nimeän kaksi: Songs from the Wood ja Bourée (lainatavaraa, joo, mutta mikä sovitus!). Tämäkin osui ja upposi. Thänkx!
Komppaan Viidettä roolia. Jethro Tull on hieno bändi ja musa toimii.
Itsekin tutustuin bändiin joskus 1970-luvulla yhden kaverin isoveljen levyhyllyn kautta ja kolisi ihan heti. Nykyisellään hyllystä löytyy bändin keskeisin tuotanto vuosien takaa ja jos bändiä tylsäksi epäilee, niin kehitan tutustumaan yhtyeen live-albumiin Bursting Out vuodelta 1978. Se on yksi kaikkien aikojen hienoimmista livealbumeista, mitä on ikinä tehty.
No niin, se oli se Bourrée. Bachia alkuperältään muistelisin. Oli tosin joku muukin, mikä lie. Etsitään.
Mukava polkka, eikun jenkka, eikun folk/proge. Jos olisin tanssiva tyyppi niin tästä saattaisin jo riehaantua. Jethro Tull on ja on ja on!
Halo, 70-luvun lopun Tull-keikka oli varmaan kova juttu.
Kari, näiden hevosiin kannattaa myös tutustua.
Tuima, Bachia se oli. Andersonin omintakeisella soittotekniikalla mikä vain kuulostaa jännittävältä.
Susu, kysymysmerkki tylsän perässä on paikallaan.
Pisara, pisaroittain mikä tahansa on/voi olla hyvää :)
Viides rooli, JEEE! Olemme oikeassa... ja...
Vaiheinen komppaa meitä.
Lepis, jos olet jo kunnossa, niin riehaannut toki.
Tommi, bach on aina jännittävää, ihan perinteisestikin tulkittuna. tai jos ei jännittävää, niin tunteita liikuttelevaa. Nih.
Jalka vipattaa ja tassut tömisee Timbuktussakin. Tuttua on.
Lähetä kommentti