Tämä päivä on ollut alakuloinen. Syynä ei ole tähän päivään pakattu kuolleiden muistaminen, vaan se, että kuulin läheisen ystävän vakavasta sairaudesta. Sen jälkeen lasten riemutkin ovat tuntuneet laimeilta. Tällaisessa pisteessä seisoessaan ihminen kai tapaa katsoa taakse ja eteen, pohtia maailmassa olemisen ehtoja, niiden oikeutta, vääryyttä ja sattumanvaraisuutta. Voisin kysyä: kirjoitanko ensi viikolla vielä alustuksen ja lähetän klassikkobiisin mukaan arvontaan? En kuitenkaan pysty vastaamaan varmasti, vaikka vastaus tällä hetkellä tiedossa onkin. Mika Häkkistä lainaten voisia sanoa, että ”sä et koskaan tiedä, onko sikaanissa öljyä, kun sä ajat siihen hana auki”. Ja sitten leikki sikseen.
Nyt tarvitaan oikeanlaista ryminää. Nick Caven sävellyksistä moni olisi sopiva, sillä hänen neroutensa ydin on ilmaisun yhtaäaikaisessa lempeydessä ja aggressiivisuudessa. Näin Caven ensimmäisen kerran vuonna 1997 Amsterdamin Raissa. Hempeähkön rakkauslaulunkin aikana luulin jonkuin eturivissä saavan pian äijän monosta päähänsä. Vaikka tietenkään moinen pelko ei ollut todellinen, oli tunnelma hyytävä, kenties paras koskaan kokemani konsertti.
Valitsin tähän sävellyksen ”The Mercy Seat”. Bonukseksi panen mukaan myös Johnny Cashin version kyseisestä mahtiviisusta. Kiellän kuitenkin vertaamasta näitä. Sitä ei Johnny Cashkaan haluaisi, sillä hän valitsi levyttämänsä coverit niiden omaan elämäntilanteeseen sopimisen lisäksi silkasta kunnioituksesta.
Laulu löytyy Nick Cave & The Bad Seedsin levyltä Tender Prey (1988) ja Cashin versio hänen levyltään American III: Solitary Man (2000). Jännittävää on, että The Mercy Seat löytyy myös Panun tänään julkaisemaltaan Halloween-listalta.
Muut armahtavat ja armahtamattomat klassikot löytyvät täältä.
lauantai 31. lokakuuta 2009
Antakaa armoa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
15 kommenttia:
Yrittääkö Cave tässä puhkoa etusormelleen jonkun eturivissä istuvan silmän? No, Cave on hieno muusikko ja kannattaa varmaan ottaa se riski jos pääsee häntä kuuntelemaan. Kielsit vertaamasta mutta pidin jotenkin Cashista enemmän.
Toivottavasti ystäväsi paranee.
Sormi heiluu kiitettävästi. Vertailussa (jota en siis suosita) kannattaa huomata, että toinen on taltioitu konsertissa, toinen studiossa. Sanat kyllä sopivat Cashillekin erinomaisesti. Ehkä paras cover, jonka äijjä ehti taltioida.
Vaikuttavia esityksiä kumpikin, äkkipäätä ei samaksi lauluksi tunnistaisi. Caven keikalla en taitaisi haluta istua ihan eturivissä, intensiteetti voisi olla hitusen liikaa. Ja koska kiellät vertailun, niin olkoon.
Olen pahoillani ystäväsi puolesta;tuollainen pysäyttää aina.
En tuntenut tätä kappaletta, mutta pidin, synkästä aiheesta huolimatta. Ja vaikka kielsit, niin on pakko kehua Cashin versiota...
Musiikki on minunkin kotiapteekkini kaikenlaisiin kipuihin ja suruihin.
Caven tulkinta on raivoisa, täynnä intensiivistä energiaa. Tuolla keikalla olleet muistavat esityksen taatusti pitkään. Mitä tulee Cashiin, hän on kestosuosikkini.
Ikävä kuulla ystävästäsi.
Kaksi erilaista tulkintaa, molemmat täynnä tunnetta, tuskaa.
Musiikilla voi olla parantavaa voimaa. Hienon intensiivinen biisi, jossa on sellaista armotonta hienoutta, joka saa tuntemaan. Tulkinnat ovat niin ikään omilla tavoillaan vetoavia.
Voimia!
Nick Cave on näemmä Yläviidennen erikoistarkkailussa. Hienoa, vaikka Tommin lähtökohta valintaan onkin surullinen. Musiikki on loistava lohduttaja.
Tuima, eturiviin hinnalla millä hyvänsä.
Yaelian, Cash hoitaa homman... käteisellä.
Viides rooli, raivokasta on. Siksi Cavelta kannattaakin hiljentyä vastakkaisesti kuuntelemaan äärirauhallista Boatman's Callia. Se on levyjen aatelia mittarilla millä hyvänsä.
Susu, tunnetta ja tuskaa riittää. Ja kyllähän ne nyt sopivatkin.
Vaiheinen, musiikki on terapiaa. Silloinkin, kun sitä ei sellaiseksi tarkoita.
Panu, Yläviidenneksessä ääneen pääsevät vain parhaat. Ai niin, taidatkin tietää sen. (Muuten, Tuimakin pääsi areenallamme ääneen...)
Surullinen lauantai. Sielukkaita biisejä siellä sun täällä. Porukat valinneet marras-kuolemankuun alkuun. Täälläkin soi vaikuttavasti. Upeat lyriikat. Kiitos!
Marraskuu, kuukausista julmin...
Onpa surullista ystäväsi tilanne, ja sinun hänen ystävänään.
Cave on näiden tunteiden tulkkina hyvä valinta.
Oonko mä päässyt parhaiden joukkoon vai olenko se pakollinen poikkeus säännöstä, mikä vain kirkastaa perussäännön? (Olen kyllä vieläkin otettu minulta vaaditusta listasta, eli siitä, että suostuitte julkaisemaan niin vaihtoehtoisen kokonaisuuden... :))
EI pakolliset poikkeukset ole pakollisia. Kyllä Yläviidennen seula seuloo vain viisi parasta. Listahan oli mainio ja olen tässä pähkäillyt siihen vastausta ja luulen, että saan sen kohta jo julkaistua.
Hieno juttu :). Se on taatusti kiinnostava ja erilainen.
Toivottavasti ystäväsi paranee kuntoon.
Biiseistä nyt, ja yllättäen, tuo alempi veti voiton. Vaikkakin Cave se muuten ruletta!
Lähetä kommentti