Voi minua poloista

En ole juuri nyt yksinäinen enkä kipeä. Lupasin kuitenkin vastata Tommin viiden sarjaan. Joudun nyt turvautumaan mielikuvaharjoitteluun, jotta pääsen yksinäisyyden sisimpään. Selkä suoraksi ja silmät kiinni. Nyt lähtee! Ensin mieleen tulee kamikaze-lentäjät, joista olen lukenut Max Hastings:in loistavasta Nemesis kirjasta. Voin joten kuten kuvitella, että syöksyessään kohti amerikkalaista sotalaivaa voi tuntea valtaisaa yksinäisyyttä. Siinä viimeisinä elon hetkinään tällä urhealla, harhaan johdetulla uhrilla ei ole ketään jolta kysyä neuvoa tai saada lohdutusta. Tuhannet vihollisen ammukset syöksyvät puusta ja metallista rakennettua konettani kohti. Mikä tahansa pystyy puhakaisemaan sen tai minut. Hmm. Aika yksinäiseltä tuntuu, mutta ei nyt vielä täysin toivottomalta. Yritetään jotain muuta. Kuvittelen miltä tuntuu Pääministeri Vanhasesta, kun hän istuu journalistien tentattavana vaalirahakohusta. Siinä hän istuu vieraalla mantereella kaukana rakkaastaan koettaen takoa totuutta typeriin sopulilaumoihin, jotka syöksyvät moraalin kallioilta helpon uutisen perässä tyhjyyteen. Eivätkö ne saatanan tunarit tajua, että moraali ja laki olen minä? Mitä ihmettä ne kuvittelevat olevansa? Minähän...joudun tässä yksin puolustamaan kokonaisen systeemin legimiteettiä...olen...olen saavuttamassa yksinäisyyden ytimen. Siis asiaan.

Myönnän pitäväni yksinäisyyden tunteesta. Silloin kun se on hallittua. Tosin sanoen, kun tietää, että yksinäisyydelle on loppu. Olin kerran kuukauden erossa perheestäni. Olin työmatkalla. Hotellit ovat maailman yksinäisimpiä paikkoja. Muistan aamuja ja iltoja jolloin tuijotin tyhjyyteen ja mietin vain: miksi olen täällä? Mieleni sopukoihin etsaantui tyhjäpäiväisiä tapettikuvioita hotellihuoneen seiniltä, kyyneleitä poskille laskiessani puhelimen kuulokkeen puhuttuani rakkaani kanssa. Samalla matkalla kulutin viikolopun ajellen erämaassa. kahden päivän aikana tapasin kaksi ihmistä ja yhden kojootin. Nautin jokaisesta hetkestä tässä autiudessa, jonka vietin poissa suurkaupungin melusta. Oli sanoin kuvaamattoman hienoa antaa tuulen humista korvissa, kun tiesi, että kunhan bensaa riittää autossa voi yksinäisyyden katkaista kun se käy sietämättömäksi.

1. Neil Young: Oh lonesome me (After the Goldrush, 1970)

Niilo laulaa kertakaikkisen sydäntäsärkevästi surkuttelee, että on yksin kotona kun muut on ulkona pitämässä hauskaa.

2. The Hooters: Graveyard Waltz (One way Home, 1987)4.

Yksinäisyys aiheuttaa joskus pelon hetkiä. The Hootersin biisi alkaa loistavasti: "I was walking real fast, I was too scared to run". Laulun kertoja kävelee yksinään nopeasti hautausmaan reunaa ja pelkää.

3. Tom Waits: Shore Leave (Swordfishtrombone, 1983)

Matkamies kulkee vieraan eksoottisen kaupungin yössä ja miettii voiko sama kuu paistaa rakkaalle, joka on maapallon toisella puolen. Muutamaan minuuttiin tiivistyy matkalaisen yksinäisyys ja kaipaus.

4. Hassisen Kone: Tällä Tiellä (Rumat sävelet, 1981)

Supisuomalaista synkistelyä, joka tulee niin syvältä jostakin, että on suoranainen ihme, että koko kansaa on edes olemassa.

5. Yes: Owner of a Lonely Heart (90125, 1983)

Ja lopuksi lohdutuksen sana: "Owner of a lonely heart, (better than a), owner of a broken heart"

Listan voi kuunnella Spotify:n kautta.