Avustettu kevät

Joka kevät iskee jonnekin aivolisäkkeen ja kivesten väliin jonkinlainen kevät hurmos. Se lienee selitettävissä auringon valolla ja ties millä hormoonitoiminalla, mutta joka kevät tunnen selittämättömän riemun, haikeuden ja onnen yhdistelmän. Jostakin syystä se ei tänä keväänä ole vielä iskenyt päälle. Tänään ja eilen ilmojen antaen parastaan tunsin jo orastavaa kihelmöintiä. Olen kuitenkin päättänyt polkaista kevätfiiliksen käyntiin vaikka väkisin. Tähän tarvitaan hieman yhtä vajaa six pack korjaussarja kevät muistoja ja niihin liittyviä biisejä.

Queen: You and I (A Day at the Races, 1976)

Muistan miten lapsena loikoilen kotona sohvalla katselen laittialla loikoilevia auringon valaisemia suorakaiteita. Ne ovat taivaallisen lämpimiä paljaiden jalkojen alla. Pidän kädessäni levyn kantta ja kuuntelen tätä Queenin biisiä, joka on rento, kuin olisi auringossa pehmennyt. Tuskin malttoi odottaa, että saisi laittaa tossut jalkaan ja lähteä ulos puroja ja metsiä tutkimaan.

Led Zeppelin: Going to California (IV, 1971)

Muutamia vuosia myöhemmin muutamia teinipoikia loikoilee tyhjässä huoneessa. Aurinko paistaa teinien ylle. Kaikki ovat auringon lämmöstä raukeita. Puhe on huoletonta ja rauhallista. Poikien jutut pyörivät tytöissä, mopoissa, musiikissa. Tuntuu, kuin kaikki olisi mahdollista. Mankkarista valuu huoneen nurkassa pehmetä musiikkia.

John Lennon: Imagine (Imagine, 1971)

Poika on saanut kysyttyä tyttöä elokuviin. Jostakin oudosta (käsittämättömästä) syystä Poika on valinnut elokuvaksi The Killing Fields -elokuvan. Elokuvan Lopussa soiva Imagine soi vielä pitkään pojan päässä. kun hän kävelee käsi kädessä tytön kanssa jäätelöbaarin. Ilma on pehmeä ja hämmästyksekseen poika huomaa voivansa (jopa) puhua kokonaisia, ymmärrettäviä lauseita. Poika muistaa vielä aikuisenakin mitä sinä iltana tunsi.

Robert Plant: White, Clean and Neat (Now and Zen, 1988)

Kasarmin lyhyt ja hiekkainen käytävä on täynnä laahustavia nahkasaappaita. Edes armeijan rutiinit eivät pysty estämään kevään riehakkuutta mielestäni. Aurinko lämmittää mukavasti ankean harmaata selkääni ja kaulassani on rusketusraita. Tunnen miten tunnit matelevat hukkaan elämässäni. Kapiaisten kotkotukset eivät jaksa kiinnostaa. Lasken päiviä, että pääsen lomille rakkaani luo maailmaan. Ainoa pelastus on päivystäjän pöydällä oleva kasettisoitin.

Soundgarden: Black Hole Sun (Superunknown, 1994)

Kevät vuosia myöhemmin. Mies ajaa maantiellä. Hän näkee taustapeilistä pikkuauton lähestyvän kovalla vauhdilla. Auto ei jää miehen auton perään vaan ohittaa vaikka näkyvyys eteenpäin on huono. Mies ajattelee itsekseen: "kaikenlaisia tolloja". Auton ohittaessa mies katsoo ohittaavaa autoa vierellään, tietämättä edes miksi. Vieresessä autossa istuu kaksi nuorta naista. Muutamassa ohikiitävässä sekunissa mies tajuaa, että tytöt istuvat autossa paidatta. Alkueläin miehessä herää ja nukahtaa nanosekunissa. Auton kiitäessä etäämälle mies tajuaa, ettei haluasi tulla ensimmäisenä paikalle, jos tytöt sattuisivat ajamaan ojaan. Auton stereoista soi Black hole sun. Se voimistuu auton etääntyessä. Kuuloni palatessa. Samalla epäusko valtaa aivoni. Näinkö todella kaksi nymfiä surkeassa Fiatissa?