Pöydälläni on jo viikkoja seissyt kymmenen levyn pino. Olen tarkastellut pinoa aamuisin, päivisin ja iltaisin. Vuorokauden jokaisessa valossa pinossa olevat levyt ovat minulle merkittäviä. Ne ovat 1990-lukuni, sillä ilman pinon virstanpylväitä kyseinen vuosikymmen olisi ollut kovin toisenlainen, todennäköisesti ainakin paljon tylsempi. Nyt listaamani biisien topvitonen edustaa ensi sijassa levyjä kokonaisuutena, joskin levyiltä nostetuista kipaleista jotkut nousivat niin lista- kuin muihinkin sfääreihin. Minut ne vievät sopivan hetken tullen sfääreihin edelleen.
Panu listasi taannoin kivijalkansa 1980-luvun musiikillisesta annista. Vastasin siihen omalla listallani. Nyt seuraavaa vuosikymmentä tonkiessani huomaan, että musiikillisesti sävy on kerrassaan toisenlainen: selvin kansainnvälinen muutos on siirtymä hevistä grungeen ja brittipoppiin. Niistä näyttäisi minun identiteettini saaneen keskeisiä rakennuskiviä. Koska särmikkäitä kiviä elämäni tueksi olisi 1990-luvulta tarjolla vaikka kuinka, päätin listata kotimaiset ja ulkomaiset erikseen. Ensin olkoon kotimaisten vuoro. 1990-luku oli popyritelmien ja lopulta hevin nousun vuosikymmen. Ehkä hevin merkit näkyvät myös listassani. Pop näkyy vain etäisesti, jos sitenkään.
CMX:n merkitys on ollut jotakuinkin lyömätön, minkä näkee myös orkesteria matkivista nuorista yrittäjistä, joita riittää. Yrjänän sanoituksia on helppo mollata pseudomiksitahansa, mutta minuun niiden osuva, paikoin erittäin terävästi yhteiskunnallinen kimuranttius vetoaa. CMX:n suhteen olen myöhäisherännäinen. Siksi valinta osuu siihen, mihin osuu. Rautakantele on sillisalaattilevy, mutta varsin maukas sellainen. Se potkii edelleenkuin villivarsa keväisellä niityllä. Ja onpa Rautakanteleella mukana yksi kunnon progettelukin. ”Pirun maitoa” jäi nyt pois listalta, mutta sitä sentään kuulee vielä livenä, ainakin Talvikuningas-kiertueella.
Kauko Röyhkän Sinä olet tähti on merkittävä puhtaasti omaelämäkerrallisista syistä: kun lähdin maaliskuun lopussa 1997 yhdeksi lukukaudeksi Amsterdamiin, sain muutamalta ystävältä mukaan Röyhkän sanomaa. ”Tulkaa isin luokse” sopi erinomaisesti vapaan Damin menoon. Myös ”Nainen surupuvussa” on komea, omalaatuinen kappale, jonka lyriikat on voinut kirjoittaa vain Kauko.
Viikatteen ensimmäinen talteenotto veti maton jalkojeni alta. Vaienneesta soitosta lähtien helismaahevi on lepattanut lahkeissani. Suomalaisen elokuvan festivaalin johtajana vuonna 2005 halusin ohjelmistoon mukaan Viikatteen vanhan suomalaisen elokuvan kanssa flirttailevien musavideoiden katselmuksen. Sen jälkeen videot on esitetty ainakin parissa muussa festivaalissa. Komeita videoita! Ep:ltä valitsemani nimibiisi on instrumentaali. Se osoitti tuolloin minulle uskallusta ja tyylitajua, jonka saa läpi omakustaanteena. Onneksi Viikatteen meno on vain parantunut, vaikka onkin siirrytty ”toisten leipiin”. Instrumentaalejakin on riittänyt jokaiselle levylle.
Yhdistyneiden urbaanien puoskarien äkkivääryys oli aikanaan todella poikkiteloista. Homo sapiensin nimibiisi on kuin tiivis analyysi iltapäivälehtijournalismin johdattelemasta kansasta, jota kiinnostavat ”typreyyksien teot”, vaikka kiinnostus nimetäänkin yleisesti ihmiseksi kutsutun lajin ominaisuudeksi. Levyltä ehdoton suosikkini on ”Väärinkäsityksiä merellä”, jonka kuvaama viikon mittainen vesiseikkailu on kuin ”Homo sapiensin” määrittämän ihmislajin yhteiskunta pienoiskoossa. Vaikka YUP:n meininki on lieventynyt paikoin väkinäiseksi, niin Martikainen ei suostu epäonnistumaan. Sen osoittavat hänen soololevynsä.
Pohjannaulan ensimmäinen levy oli täysosuma. Taustalla – tarkemmin tuottajana – hääri A. W. Yrjänä. Hän olisi saanut ehkä tuottaa poppoon levyjä jatkossakin. Pohjannaula iski Korkeajännityksen kuvauksen mukaisesti ”kuin tuhat volttia”. Kiven ilmestymisen aikoihin näin bändin ensimmäisen kerran livenä. Down by the Laiturin keikkapaikkana heillä oli hikinen Haarikka, joka ei soittopaikkana liene mukavin. Meno keikalla oli kuitenkin raju: muistan ”lavan” edestä nyrkillä ilmaa puhkovat paidattomat isot äijät, jotka tunkivat niin lähelle lattiatasossa soittavaa bändiä, että ”lavatila” jäi todella pieneksi.
Näillä musiikkieväillä pärjää pitkään. Ainakin tykkään edelleen etsiä eväitä samoista koreista.
1. CMX: Palvonnan eleitä (Rautakantele, 1995)
2. Kauko Röyhkä: Tulkaa isin luokse (Sinä olet tähti, 1997)
3. Viikate: Vaiennut soitto (Vaiennut soitto –ep, 1998)
4. YUP: Väärinkäsityksiä merellä (Homo sapiens, 1994)
5. Pohjannaula: Virta venhoa vie (Kivi, 1998)
Panu listasi taannoin kivijalkansa 1980-luvun musiikillisesta annista. Vastasin siihen omalla listallani. Nyt seuraavaa vuosikymmentä tonkiessani huomaan, että musiikillisesti sävy on kerrassaan toisenlainen: selvin kansainnvälinen muutos on siirtymä hevistä grungeen ja brittipoppiin. Niistä näyttäisi minun identiteettini saaneen keskeisiä rakennuskiviä. Koska särmikkäitä kiviä elämäni tueksi olisi 1990-luvulta tarjolla vaikka kuinka, päätin listata kotimaiset ja ulkomaiset erikseen. Ensin olkoon kotimaisten vuoro. 1990-luku oli popyritelmien ja lopulta hevin nousun vuosikymmen. Ehkä hevin merkit näkyvät myös listassani. Pop näkyy vain etäisesti, jos sitenkään.
CMX:n merkitys on ollut jotakuinkin lyömätön, minkä näkee myös orkesteria matkivista nuorista yrittäjistä, joita riittää. Yrjänän sanoituksia on helppo mollata pseudomiksitahansa, mutta minuun niiden osuva, paikoin erittäin terävästi yhteiskunnallinen kimuranttius vetoaa. CMX:n suhteen olen myöhäisherännäinen. Siksi valinta osuu siihen, mihin osuu. Rautakantele on sillisalaattilevy, mutta varsin maukas sellainen. Se potkii edelleenkuin villivarsa keväisellä niityllä. Ja onpa Rautakanteleella mukana yksi kunnon progettelukin. ”Pirun maitoa” jäi nyt pois listalta, mutta sitä sentään kuulee vielä livenä, ainakin Talvikuningas-kiertueella.
Kauko Röyhkän Sinä olet tähti on merkittävä puhtaasti omaelämäkerrallisista syistä: kun lähdin maaliskuun lopussa 1997 yhdeksi lukukaudeksi Amsterdamiin, sain muutamalta ystävältä mukaan Röyhkän sanomaa. ”Tulkaa isin luokse” sopi erinomaisesti vapaan Damin menoon. Myös ”Nainen surupuvussa” on komea, omalaatuinen kappale, jonka lyriikat on voinut kirjoittaa vain Kauko.
Viikatteen ensimmäinen talteenotto veti maton jalkojeni alta. Vaienneesta soitosta lähtien helismaahevi on lepattanut lahkeissani. Suomalaisen elokuvan festivaalin johtajana vuonna 2005 halusin ohjelmistoon mukaan Viikatteen vanhan suomalaisen elokuvan kanssa flirttailevien musavideoiden katselmuksen. Sen jälkeen videot on esitetty ainakin parissa muussa festivaalissa. Komeita videoita! Ep:ltä valitsemani nimibiisi on instrumentaali. Se osoitti tuolloin minulle uskallusta ja tyylitajua, jonka saa läpi omakustaanteena. Onneksi Viikatteen meno on vain parantunut, vaikka onkin siirrytty ”toisten leipiin”. Instrumentaalejakin on riittänyt jokaiselle levylle.
Yhdistyneiden urbaanien puoskarien äkkivääryys oli aikanaan todella poikkiteloista. Homo sapiensin nimibiisi on kuin tiivis analyysi iltapäivälehtijournalismin johdattelemasta kansasta, jota kiinnostavat ”typreyyksien teot”, vaikka kiinnostus nimetäänkin yleisesti ihmiseksi kutsutun lajin ominaisuudeksi. Levyltä ehdoton suosikkini on ”Väärinkäsityksiä merellä”, jonka kuvaama viikon mittainen vesiseikkailu on kuin ”Homo sapiensin” määrittämän ihmislajin yhteiskunta pienoiskoossa. Vaikka YUP:n meininki on lieventynyt paikoin väkinäiseksi, niin Martikainen ei suostu epäonnistumaan. Sen osoittavat hänen soololevynsä.
Pohjannaulan ensimmäinen levy oli täysosuma. Taustalla – tarkemmin tuottajana – hääri A. W. Yrjänä. Hän olisi saanut ehkä tuottaa poppoon levyjä jatkossakin. Pohjannaula iski Korkeajännityksen kuvauksen mukaisesti ”kuin tuhat volttia”. Kiven ilmestymisen aikoihin näin bändin ensimmäisen kerran livenä. Down by the Laiturin keikkapaikkana heillä oli hikinen Haarikka, joka ei soittopaikkana liene mukavin. Meno keikalla oli kuitenkin raju: muistan ”lavan” edestä nyrkillä ilmaa puhkovat paidattomat isot äijät, jotka tunkivat niin lähelle lattiatasossa soittavaa bändiä, että ”lavatila” jäi todella pieneksi.
Näillä musiikkieväillä pärjää pitkään. Ainakin tykkään edelleen etsiä eväitä samoista koreista.
1. CMX: Palvonnan eleitä (Rautakantele, 1995)
2. Kauko Röyhkä: Tulkaa isin luokse (Sinä olet tähti, 1997)
3. Viikate: Vaiennut soitto (Vaiennut soitto –ep, 1998)
4. YUP: Väärinkäsityksiä merellä (Homo sapiens, 1994)
5. Pohjannaula: Virta venhoa vie (Kivi, 1998)
2 kommenttia:
Komia setti. Yritin miettiä suomettunutta ysärilistaa ja pahalta näyttää...mutten luovuta vielä. Vaikka siellä roikkuu Jonna Tervomaa.
Heh.
Lähetä kommentti