tiistai 18. maaliskuuta 2008

Kaupunkeja

Erisnimin nimettyjä lauluja on paljon. Varsinkin naisten nimet ovat olleet suosittuja. Pelkästään Rollareilta löytyisi varmasti levyllinen naisen nimeä kantavia biisejä: ”Carol”, ”Susie Q”, ”Lady Jane”, ”Miss Amanda Jones”, ”Angie” ainakin aluksi. Lista paisuisi huomattavasti, jos mukaan laskettaisiin sen perusteella, että nimessä on jokin naiseen viittaava sana, kuten lauluissa ”Factory Girl”, ”Honky Tonk Woman”, ”Crazy Mama” tai vaikka ”Bitch”. Ja Toto-nimisen liirumlaarumin amandoista, pameloista ja roseanneista ei tässä yhteydessä puhuta mitään. Naiset ansaitsevat tällaisenkin listansa, mutta he eivät ole listan aiheena nyt.

Listani aiheena ovat toiset erisnimet: kaupungit. Kaupungeista on ylistyslauluja ja negatiivisempiakin lauluja tehty niin paljon, että joistain kaupungeista voisi laatia oman listansa. Tällainen on esimerkiksi Los Angeles, jota käsittelevistä lauluista voisi laatia vaikka kolme topvitosta. Minunkin listalleni ilmestyy kaksi Los Angeles –biisiä. Harhailin viime sunnuntaina vielä toistaiseksi vieraan kaupungin kaduilla. Ylitin jokea yhtä ja toistakin siltaa pitkin. Fyysisestä maiseman kohdasta muodostui metaforinen – aasinsilta.

Springsteenin ”Atlantic City” on taas kerran laulu, jonka vaimokin hyväksyisi. Nebraskan (1982) kakkosbiisin hieno livetaltiointi löytyy The Seeger Sessionsin perään purkitetusta levystä Live in Dublin (2007), joka on paras konserttitaltiointi aikoihin. Colosseumin ”Lost Angeles” löytyy jenkkijulkaisusta The Grass is Greener (1970), mutta myös hämmästyttävänä, usean minuutin kitarasooloiluna vuoden myöhemmin ilmestyneestä konserttitaltioinnista. Colosseumin konserttivetoon sopii oivallisesti sanonta ”oksat pois”, sillä viisitoistaminuuttisen tunnelmoinnin päätteeksi maailma tuntuu olevan tässä eikä muuta kaipaa. Mukavaa on myös se, että biisi ei mairittele kohdettaan. ”Take me away if you please, get me away from Lost Angeles”, todetaan laulun päätteeksi.

Lisää konserttitaltiointeja: Crosby, Stills, Nash & Youngin Four Way Streetillä (1971) nelikko tulkitsee intensiivisesti Graham Nashin laulun ”Chicago”, joka ilmestyi vuotta aiemmin Nashin soololevyllä Songs for Beginners. Chicagon vuoteen 1968 viittaava poliittinen tausta löytyy lyhyesti täältä. Rainbow on oma lukunsa: Ritchie Blackmore oli teinipojan kitaristikuningas. Ja lopuksi: tuskin on yllättävää, että Jacques Brelin ”Amsterdam” löytyy livelevyltä. Niin ja Hectorista ei kannata tämän yhteydessä puhua mitään.


1. Bruce Springsteen: Atlantic City (Nebraska, 1982)
2. Colosseum: Lost Angeles (Colosseum Live, 1971)
3. CSNY:
Chicago (Four Way Street, 1971)
4. Rainbow: Lost in
Hollywood (Down to Earth, 1979)
5. Jacques Brel:
Amsterdam (Enregistrement Public à l’Olympia, 1964)


Video: "Atlantic City", Live in Dublin (2007)



6 kommenttia:

panu kirjoitti...

Hyvä lista. pitää koettaa vastata haasteeseen ja löytää viisi Los Angeles aiheista laulua. :)

Anonyymi kirjoitti...

Puhun kuitenkin. Brelin ja Hectorin Amsterdamit ovat aivan erilaisia - niin kuin pitääkin - mutta ei Hector huono ole ollenkaan, vaikka Brelin sisäistyneeseen hurjuuteen hän pääsekään. Hectorin tulkintana Amsterdam on raskaampi, mutta ei lainkaan niin hurja kaupunki kuin Brelin. Pakko oli tarttua täkyyn, kun molemmat herrat ovat suosikkejani.

Minusta voisitte Panun kanssa tehdä enemmänkin näitä kaupunkilistoja, muitakin kuin Los Angelesia koskevia. Poiketkaa joskus teemasta ja rykäiskää vaikka yhteistuotantona pitkä levy (cd- tai vinyyli, sehän vaikuttaa kappalemäärään, ja äänenlaatuun lisäisi mies).

Tommi kirjoitti...

Kaupunki-lp on kiinnostava ehdotus. Siis nimenomaan lp, sillä sen äänenlaatu on lämpimämpänä ihmisläheisempi ja siten myös kiinnostavampi ja parempi. Olkoon kuka muu mitä mieltä yahansa. Kliinisyys ja kylmyys on kolkkoa.

Meillä ei ole yhteistuotantoja. Me olemme sooloartisteja...

Anonyymi kirjoitti...

Sooloilkaa sitten :) Mutta ottakaa haaste vastaan.

Vinyylien rahina sopii etenkin jazziin :)

panu kirjoitti...

Ei sitä tiedä, jos vaikka duetto joskus onnistuisi...

panu kirjoitti...

ja on mulla muutama lp, jossa on VIISI biisiä. :)