En ollut konsertissa, mutta lataan tähän kontribuutioni. Kuulin, että lämmittelijänä soittanut Molly Hatchet oli veltto yritelmä. Ehkä näin oli siksi, että pääesiintyjä saisi pitää thunderinsa. Oli miten oli, Molly Hatchetin on helppo uskoa olevan yhdenlainen vanhoilla kannuksilla kopisteleva rykmentti, sellainen kuin ZZ Topin partaveikot. Tosin se olisi lämmittelijänä varmasti ollut vielä kurjempi.
Hyvä, että en ollut konsertissa, sillä näin Molly Hatchet pysyy minulle edelleen terävänä boogie woogie -orkesterina, jonka olemus kiteytyy svengaavassa Double Trouble Live -konserttitaltioinnissa. Panun lynärilistan oheen tiputan Molly Hatchetin vastaavan. Mainittakoon tässä erikseen vain ykkönen: Fall of the Peacemakers on MH:n Free Bird - eikä se häviä esikuvalleen, vaikka ei olekaan päässyt samanlaiseen monumenttiasemaan.
1. Fall of the Peacemakers (No Guts... No Glory, 1983)
2. Whiskey Man (Flirtin' with Disaster, 1979)
3. Edge of Sundown (Double Trouble Live, 1985)
4. What's It Gonna Take? (No Guts... No Glory, 1983)
5. Satisfied Man (The Deed Is Done, 1984)
Hyvä, että en ollut konsertissa, sillä näin Molly Hatchet pysyy minulle edelleen terävänä boogie woogie -orkesterina, jonka olemus kiteytyy svengaavassa Double Trouble Live -konserttitaltioinnissa. Panun lynärilistan oheen tiputan Molly Hatchetin vastaavan. Mainittakoon tässä erikseen vain ykkönen: Fall of the Peacemakers on MH:n Free Bird - eikä se häviä esikuvalleen, vaikka ei olekaan päässyt samanlaiseen monumenttiasemaan.
1. Fall of the Peacemakers (No Guts... No Glory, 1983)
2. Whiskey Man (Flirtin' with Disaster, 1979)
3. Edge of Sundown (Double Trouble Live, 1985)
4. What's It Gonna Take? (No Guts... No Glory, 1983)
5. Satisfied Man (The Deed Is Done, 1984)
1 kommentti:
Näistä taisivat varmuudella soittaa Whisky man:in. Muuten oli kyllä aika huttua. Taitaa olla niin, että kaikki ei parane vanhetessaan.
Lähetä kommentti